Se on siinä! Kari Jalonen luotsasi Tshekin MM-pronssille murskaavalla voitolla – pitkä mitaliton putki poikki
TAMPERE. USA päätti jääkiekon MM-kisat viikonloppuna todella pahasti siipirikkoisena. Väsyneen oloinen maa päätti turnauksen 4-8-tappioon pronssipelissä suomalaisluotsi Kari Jalosen luotsaamaa Tshekkiä vastaan.
Mitali on Tshekille ensimmäinen MM-jäillä kymmeneen vuoteen. Maa ylsi pronsseille Suomen ja Ruotsin kisoissa vuonna 2012.
Jalonen tuli Tshekin peräsimeen vasta äskettäin, kun Filip Pesan sai kenkää pieleen menneiden olympiakisojen jälkeen. Tshekki karsiutui Pekingissä jo ennen puolivälieriä, ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Nousujohteinen Tshekki
Tuntui, ettei pronssimatsi lähtisi Tshekiltä oikein missään vaiheessa, vaikka se loi pitkiä hyökkäyspään myllyjä ja ihan potentiaalisia maalipaikkoja. Peliä kuvasti pitkään oivasti se, että Yhdysvaltain Karson Kuhlman nakutti 1-3-maalin alivoimalla 13 sekuntia ennen avaustaukoa. Se tuntui olevan kohtalokas niitti Tshekin kannalta. Toiseen erään Tshekki vaihtoi maalille Marek Langhamerin, ja Ilves-molari sai yleisöltä isot suosionosoitukset tämän nimen kaikuessa ämyreistä. Sen jälkeen USA:sta alkoi näkymään kauas se, että joukkue oli todella väsyneen oloinen. Tshekki ei antanut armoa, vaan rullasi pronsseille. USA pelasi MM-pronssiottelussa myös vuosi sitten, ja silloin häviävä joukkue oli suomalaisluotsin – eli Toni Söderholmin valmentama.
Väsynyt USA
USA:lla oli käytettävissä Suomi-välierässä ja Tshekki-pronssiottelussa ainoastaan neljä pakkia. Tämä siksi, että sivussa Yhdysvallan pakeista olivat Columbus Blue Jacketsin Nick Blankenburg, Minnesota Wildin Jon Merrill sekä San Jose Sharksin Jaycob Megna. Detroit Red Wingsin organisaatioon kuuluva hyökkääjä Riley Barber ja Chicago Blackhawksin kollega Sam Lafferty muodostivat Yhdysvaltojen kolmospakkiparin niin Suomea kuin Tshekkiäkin vastaan. Pakkina pelanneista hyökkääjistä Barber ei käynyt lauantaina Leijonia vastaan jäällä avauserässä lainkaan. Kolme vaihtoa luutineen pakin peliaika oli lopulta 2.01, toinen ääripää Jones puolusti peräti 31.57. Erikoisiksi minuutit muodostuivat myös sunnuntain pronssimatsissa. Jones oli pelannut kahden erän jälkeen 19.54 ja esimerkiksi Barber ei sekuntiakaan. Lopulliset peliajat eivät tähän juttuun ehtineet.LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio