Miro Heiskanen asettui tuntemattomamman leijonasuuruuden viereen – oliko NHL-tähti kuullut pakkiparistaan ennen? ”Kyllä mä Liigaa olen seuraillut”

HELSINKI/TAMPERE. Dallas Starsin supertähti Miro Heiskanen avasi oman MM-kisaurakkansa perjantaina Suomen Iso-Britannia-pelissä. Leijonat pyyhki heikomman tieltään maalein 6-0.
– Ihan hyvältä tuntui, kivaa oli päästä messiin. Hyvä voitto saatiin, saatiin pelaa kiekolla. Ja jengi sai onnistumisia, Heiskanen sanoo.
Starsin kausi NHL:ssä päättyi Suomen aikaa maanantaiaamuna. Calgary Flames voitti seitsemän pelin ottelusarjan kiinnityksin 4-3. Heiskasen peliaikakeskiarvo oli tähtipaitojen isoin, peräti 25.35.
– Aika hyvältä tuntui kokoajan – ei huomannut, että on matkustanut paljon, pelaaja kuittaa.
– Pääsi heti alusta hyvin messiin, ei tarvinnut paljoa katsella – se on hyvä juttu.
Heiskanen pelasi ylivieskalaisen Mikael Seppälän parina. 28-vuotias tuore Suomen mestari voitti Leijonissa vuosi sitten MM-hopeaa, mutta suurelle yleisölle Seppälä voi olla tuntematon suuruus.
– Hyvän oloinen pari ollaan, hyvin toimi tänään. (Seppälä) on jämäkkä pakki, joka pystyy kiekonkin kanssa pelaamaan hyvin.
Oliko Heiskanen kuullut hänestä ennen kisoja?
– Olin kuullut! Kyllä mä Liigaa olen seuraillut, katsoin Tapparan finaaleita. Ihan hyvältä on näyttänyt koko ajan.
Dallasin peliaikakunkku Heiskaselle vastustajien muutos viikon sisällä oli iso – Calgarysta Iso-Britanniaan. Heiskanen ei lyttää urhollisesti taistellutta brittilaumaa.
– Kovasti taisteli, veskari pelasi tosi hyvin. Kuten sanoin, aika paljon saatiin kiekon kanssa pelattua. Kovin taisteli.
– Kahdeksalla pakilla pelaaminen oli tänään vähän erilaista kuin mihin on tottunut (NHL:ssä).
– Samalla lailla koitetaan pelata – eli mihin on tottunut. Kaukalon koissa on eroja, saa aika paljon luistella tuolla. Se ei haittaa, tykkään.
– Täällä tulee aika paljon hitaita lähtöjä verrattuna NHL:ään. Se on ehkä isoin (ero).
Heiskanen oli heti Leijonien peliaikakunkku.
– Hyvältä tuntui, ei valittamista.
Suomen urakka jatkuu lauantaina kello 16.20 Itävaltaa vastaan.
– En hirveästi tiedä, muuta kuin (Thomas ja Michael) Rafflin veljekeset. En ole ihan hirveästi heidän pelejä seuranneet.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Valtava takaisku! USA hävisi Ruotsille ja supertähti loukkaantui
- Leijonien painajaismainen alku kostautui! Kanadan tähtisikermä marssi 4 Nations -finaaliin
- Joel Armia nousee takaisin Leijonien kokoonpanoon – tämä pelaaja tippui katsomoon
- Tappara toi sisään huippuvahvistuksen – toisen miehen sopimus purettu!
- Entisen Hartwall-areenan kohtalo ratkesi – näin uusi omistaja kommentoi
- Kulisseissa kuohuu: Kanada löysi porsaanreiän säännöistä – Leijonien etu katosi
- Kaleva: Maajoukkuehyökkääjän Kärpät-siirto karille – Mikko Myllykoskelta yllättävä paljastus
- Leijonilta kova päätös – tässä aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- Jesse Puljujärvestä kovaa puhetta!
- Pelicans-tähden siirto SHL:ään kariutui viime metreillä – ruotsalaisilta rajuja syytöksiä
- Maalitykki Antti Kalapudaksen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Jesse Puljujärvestä kovaa puhetta!
- Pelicans turvasi taloustilannettaan: tähtihyökkääjä myyty ulkomaille
- Pohjois-Amerikassa ylistetään yllättävää Leijonat-pelaajaa: ”Osoitti kuuluvansa tänne”
- Kiekko-Espoo rysäytti: Haaviin entinen HIFK-kapteeni sekä Leijonista tuttu maalivahti
- IS: Ryan Lasch on kaupan – järisyttävä hintalappu!
- Leijonilta kova päätös – tässä aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- Kanadalaishyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Pelicans ja HIFK pyöräyttivät pelaajakaupan: kapteeni vaihdossa nuoreen puolustajaan
- NHL-lupaus ulos SHL-seurasta – seuraava pysäkki Liiga?