KalPan puolustajalupaus johdatti joukkueensa Nuorten SM-sarjan finaaleihin kasvattiseuransa kustannuksella!
KalPa eteni finaaleihin U20 SM-sarjassa, kun se kaatoi Kärpät välierissä otteluvoitoin 2-0. Kuopiolaiset voittivat avausottelun vieraissa lukemin 2-1 ja ratkaisi sarjan kotonaan voittamalla peräti 5-0.
Ratkaisevassa toisessa ottelussa ratkaisijan rooliin nousi KalPan takalinjoilta Kasper Puutio, joka iski pisteet 1+1. Kun KalPan Liiga-joukkueen kausi päättyi runkosarjaan, Puutio tuli mukaan A-nuorten pudotuspeleihin ja on pelannut nyt viisi ottelua tehoin 2+5.
19-vuotias puolustajalupaus on alun perin Kärppien kasvatti, joten hän lähetti näin ollen kasvattajaseuransa pronssiotteluun. Viimeisten vuosien aikana Puutio on pelannut Kärppien junioreissa ja viime kaudella hän nousi mukaan Liigaan pelattuaan 29 ottelua pistein 2+1.
Puutio siirtyi täksi kaudeksi Kuopioon. Hän pelasi Liigassa KalPan paidassa 51 ottelua tehopistein 5+5. Nuorten SM-sarjassa hän ei pelannut tällä kaudella ainuttakaan runkosarjan ottelua.
KalPa saa finaaleissa vastaansa Lukon, joka kukisti TPS:n välierissä voitoin 2-1.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!