Edesmenneestä NHL-omistajasta tipahti julki karuja väitteitä: toikkaroi kännissä otteluissa ja öykkäröi vastustajille
Maaliskuussa yllättäen menehtyneestä Ottawa Senatorsin omistaja Eugene Melnykistä tipahti aiemmin viikolla julkisuuteen varsin ikäviä väitteitä seuran sisäpiiritoimittaja Ian Mendesin suusta kuultuna.
Mendesin mukaan Melnyk ei ollut seuran työntekijöiden suosiossa.
– Hänet nähtiin usein otteluissa selvästi päihtyneenä, mikä sai jotkut työntekijät tuntemaan olonsa epämukavaksi. Hän käyttäytyi odottamattomalla tavalla ja haisi usein vahvasti alkoholilta, minkä vuoksi seuran työntekijät tekivät kaikkensa pitääkseen hänet kaukana tv-kameroiden ulottumattomissa, Mendes kertoo.
Varsinkin finaalikeväänä 2007 omistajalla meni lujaa. Tällä oli usein vaikeuksia tunnistaa pelaajiaan, lukuunottamatta seuran suurimpia tähtiä Daniel Alfredssonia, Jason Spezzaa sekä Dany Heatleyä.
– Se (Melnykin käytös) oli todella noloa, yksi joukkueeseen tuolloisista jäsenistä kertoo Mendesille.
Kevään 2017 pudotuspeleissä Melnykin öykkärimäisen käytöksen kohteeksi joutui Boston Bruinsin seuraikoni Patrice Bergeron, jolle Senators-omistaja aukoi päätään joukkueensa pudotettua Bruinsin pudotuspelien avauskierroksella.
– Hän imitoi käytävällä golf-lyöntejä Bruinsin tappion jälkeen. Hän aukoi päätään Bergeronille, joka on yksi lajin tyylikkäimmistä pelaajista. Tämä ei yllättänyt minua lainkaan. Ajattelin vain, että ”no, tuo on omistajamme”, eräs Senatorsin ex-pelaajista paljastaa.
Senatorsin tuleva omistaja ei ole vielä selvillä. Ainakin pop-ikoni Justin Bieberin on kerrottu kiinnostuneen seuran omistajuudesta. Lue lisää aiheesta täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta
- Carolinan mestaripakki yhä vailla sopimusta – treidi tulossa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- KalPa teki uuden maalivahtikiinnityksen – ”Meille laadukas ratkaisu”
- Ässät takoi huipputuloksen – jättivoitot!
- Ilves: yhteistyö uuden seuran kanssa!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Kova vahvistus Liigaan – Kiekko-Espoo julkaisi uuden hyökkääjän
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa