Näkökulma: Venäjän sumuverho rakoilee – urheilulla on merkittävä rooli maan propagandakoneiston paljastamisessa

Suuret urheilujärjestöt ovat tällä viikolla tehneet merkittäviä päätöksiä venäläisten ja valko-venäläisten urheilijoiden sulkemisesta kansainvälisestä toiminnasta. Se tarkoittaa, ettei esimerkiksi jääkiekon MM-kisoissa Tampereella ja Helsingissä nähdä Venäjän tai Valko-Venäjän maajoukkueita lainkaan.
Monesti aiheestakin kritisoidut urheilun jättimäiset kattojärjestöt vaikuttavat nyt poikkeuksellisen yhtenäisiltä. Urheilumaailmassa palaa halu osoittaa, ettei Venäjän hyökkäys Ukrainaan ole millään tavalla hyväksyttävää.
Jääkiekko ja urheilu ovat sodan rinnalla mitättömän pieniä asioita. Urheilumaailman toimet Venäjää vastaan ovat kuitenkin aidosti merkittäviä, kun venäläisten valtiollisella propagandalla peitettyjä silmiä pyritään avamaan.
Venäjän duuman edustaja Dmitrij Svishtshev avautui Venäjän valtiollisella uutiskanavalla RT:llä, kuinka ”heikommat liitot ja urheilijat hierovat käsiään yhteen ja voittavat olympiakultia ja maailmanmestaruuksia, kun Venäjä on suljettu ulos.”
– Venäjä on vahvin monessa lajissa. Sen sulkeminen ulos on etu monelle. Se on kuin dopingia, Svishtshev sanoi.
Juuri tälläiset avautumiset läheltä venäläistä valtionjohtoa osoittavat, että urheiluun kohdistuvat toimet todella sattuvat. Samaan aikaan, kun urheilu on tärkeää valtionjohdolle, se on tärkeää myös tavallisille venäläisille ihmisille.
Kun venäläiset eivät enää esiinny urheiluareenoilla, herättää se varmasti monen ajattelemaan.
Urheilu on ollut Venäjän valtiolle oivallinen väline sumuverhon ylläpitoon. Nyt urheilumaailma saattaa tehdä tuohon sumuverhoon ratkaisevia reikiä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Palkintoja kahminut NHL-vahti lopettaa uransa 17 kauden jälkeen
- Jymypaukku: Miikka Salomäki palaa Liigaan!
- TPS-kapteeni loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- NHL-tähtivalmentajalta yllätyspäätös: siirto KHL:n lilliputtiseuraan!
- HPK:ssa pelannut kanadalaispuolustaja löysi uuden joukkueen
- Columbuksen kärkivaraus haluaa vaihtaa maisemaa NHL:ssä – siirtopyyntö jätetty
- NHL:ssä pyöräytettiin vaihtokauppa – Toronto saa tutun nimen riveihinsä
- Sopimus purkissa – Liigan entiselle tähtivahdille yli 32 miljoonan dollarin NHL-diili!
- Mestis-seura värväsi sarjan parhaaksi valitun puolustajan – alla pelaamaton kausi
- Pierre LeBrun: NHL-konkarivalmentaja matkalla KHL:ään!
- Mikael Granlund sai rahakkaamman tarjouksen toiselta NHL-seuralta – vastasi ”ei kiitos”
- Urheilucast: Liiga-seura iski 600 000 euroa jättipotin pöytään – teki hirmuhankinnat kilpailijan nenän edestä!
- Huhumylly ohi: NHL:ssä jysähti jättidiili!
- NHL-supertähdestä karmea väite
- HIFK:n hyökkääjä siirtyy rapakon taakse
- Yllätyssiirto: Euroopan kaukaloihin hurja vahvistus NHL:stä
- Viime kausi jäi kokonaan pelaamatta – Liigasta tuttu suomalainen siirtyy nyt Mestikseen
- Jesse Puljujärvi paljasti Ylelle syyn siirrolle Sveitsiin: ”Jos tässä nyt saisi…”
- Huippulupaus jättää Jokerit – tässä uusi seura!
- Sivusto: Tapparan tähtihankinta vaihtamassa joukkuetta!