Iltalehti: KHL:stä saattaa tipahtaa huippuvahvistuksia Liigaan – ”Siihen on rahkeita”
Kuva: Ak Bars Kazan
Liiga-seurat ovat kiinnostuneita vahvistamaan joukkueitaan KHL-pelaajilla loppukauden ajaksi, uutisoi Iltalehti.
KHL tiedotti aiemmin lauantaina, että runkosarja saattaa olla etuajassa ohitse. Päätös tarvitsee vielä KHL:n hallituksen ja johtokunnan hyväksynnän.
Mikäli KHL:n runkosarja on ohi, niin peräti kahdeksasta seurasta voisi vapautua pelaajia esimerkiksi liigaseurojen käyttöön siten, ettei pelaajien ensi kauden sopimukset vaarantuisi, eikä heidän pelaajaoikeudet siirtyisi uudelle seuralle.
Tästä syystä esimerkiksi Lukko ja TPS seuraavat KHL:n tilannetta tarkkaan.
– Olen kuullut, että siellä jotain saattaa tapahtua runkosarjan osalta. Olemme menneet kapealla miehistöllä. Yksi pakki ja yksi hyökkääjä voisivat tulla kyseeseen, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kommentoi Iltalehdelle.
– Ei olla juurikaan pelaajia hankittu, eli kyllä meillä on valmius. Siihen on rahkeita, jos oikea äijä löytyy. Ensisijaisesti hyökkääjää katselemme. Myös pakistoon voimme pelaajan hankkia, kumpi vaan, TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio puolestaan sanoo.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Onko Tomi Lämsä Lukon ongelma? Näin vastaa urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
- IS: Jokereille tuntuva kolaus ennen Liiga-avausta – iso nimi sivuun
- Yli 800 NHL-ottelun konkari lähtee Pohjois-Amerikasta – teki pitkän sopimuksen tuttuun seuraan
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- TSN: NHL-supertähti voisi jättää koko kauden väliin – hurja skenaario pöydällä
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys