No jo on show: Tshekkiläisjoukkue sekoitettiin venäläisiin, ja siksi koneeseen ei ollut asiaa kummallakaan maalla? Nyt alkoholikohusta jyrähti Sergei Zubov
Koronavirustartuntojen takia täysin poikkeuksellisesti kesken jääneiden nuorten MM-kisojen jälkeenkin mediaan on levinnyt tavallisesta poikkeavia uutisia. On kerrottu, että Venäjän ja Tshekin pelaajat ja Suomen joukkueen jäsen olisivat aiheuttaneet pahennusta paluulennon alla.
Eri lähteiden mukaan kaksi ensimmäistä olisivat ryypänneet ja polttaneet savukkeita siihen malliin, että maiden pääsy paluulennolle piti evätä tyystin. Suomen jäsenen puolestaan kerrottiin olevan ympärikännissä, mutta tämän väitteen paikkaansapitävyys on sittemmin kumottu maamme medioissa.
Tshekkiläisjoukkueen touhuihin otti kantaa joukkueenjohtaja Otakar Cerny. Hän sanoi Tshekin yleisradioyhtiön mukaan, että vain venäläispelaajat ovat käyttäytyneet mainitulla tavalla. Heidät on nähty istuvan kapakassa.
Cerny kuulemma varoitteli omia pelaajiaan sekä pyysi huomioimaan koronavirustilanteen vaatimat toimimistavat. Venäläisten käytös on siis leimattu myös tshekkiläisiin – mitä ilmeisemmin turhaan – inhimillisen erehdyksen takia. Maiden pelaajat olivat pukeutuneet samanlaisiin asuihin.
Venäjän päävalmentaja Sergei Zubov piti Sport-Expressin mukaan tällaista sekaantumista täysin naurettavana.
– Lipuissa lukee nimet, meidän asuissa on eri logot ja kirjoitukset.
No miksi Venäjä sitten jäi pihalle lennolta Tshekin tavoin?
– Joukkue on heitetty ulos siksi, että osa ei pitänyt kasvomaskeja.
Syy ei hänen mukaansa siis ollut läträäminen alkoholin kanssa.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov latasi suorat sanat Patrik Laineen tilanteesta – sitten tuli yllättävä paljastus
- NHL-legenda Barry Melrose on kuollut
- Jokerifaneilta kovaa hiillostusta – nyt puhuu Tomek Valtonen
- Jokereiden tappioputki venyy! Lukollakin tuskanhiki valuu jo niskassa
- NHL:ssä uutispommi! Anaheim ostamassa tähtensä sopimuksen ulos
- Tapparalle valtava menetys
- Paluu vanhaan seuraan? Patrik Laineelle nousi yllättävä vaihtoehto
- Nyt selvisi NHL:n tv-lähetysten suuri kysymys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Tapparalle valtava menetys
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- Liigan ulkomaalaisvahvistus: sopimus purettu!