”Olen sairas ja tarviin apua” – Liigasta tuttu hyökkääjä kantoi salaisuutta sisällään useita vuosia, ura menee nyt tauolle
Vielä aiemmin tällä kaudella ruotsalaisen Visby/Roma HK:n riveissä esiintynyt Samu Markkula on sairastunut vakavasti.
27-vuotias Liigastakin tuttu hyökkääjä kertoo Instagram-tilillään avoimesti, että hän sairastui ensin anoreksiaan ja myöhemmin myös bulimiaan. Markkulan mukaan hän on pitänyt terveydentilansa pitkään salassa, mutta nyt oli viimeistään aika tulla asian kanssa ulos.
Tällä hetkellä Markkula keskittyy vain ja ainoastaan paranemiseen, jonka myötä hän on määrittelemättömän ajan pois jääkiekkkokaukaloista.
– Tämä on vaikein asia koskaan mitä olen tehnyt mutta tavallaan olen helpottunut että sen vihdoin tein. Eli ekassa kuvassa on Samu 82 kilosena terveenä ihmisenä ja toisessa kuvassa on Samu 64-66 kilosena ei hyvinvoivana kaverina eli mulla on sairaus mikä alko anoreksiana ja muutaman vuoden jälkeen kääntyi päälaelleen bulimiaksi. Tätä on kestänyt tosi monta vuotta ja olen pitänyt itselläni tiedon aivan liian pitkään.
– Viime viikolla kävin verikokeissa mistä löytyi huolestuttavia asioita ja se oli minulle viimeinen tikki ja viimein pystyin kertomaan läheisilleni että olen sairas ja tarviin apua. Tämän myötä joudun nyt ottamaan pidemmän breikin jääkiekosta ja keskittymään siihen että saan itseni takas kuntoon ja hyvinvoivaksi Samuksi. Tänään on laitettu hommat liikkeelle ja tästä alkaa minun parantumisprosessi. Matka tulee olemaan pitkä ja kuoppainen varmasti mutta olen valmis siihen. Halusin vaan tänne sen kertoa kaikille ettei tarvii jokaisen tulla kyselemään miksi en ole pelikentillä. Peace and love, Markkula kirjoittaa.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura