Leijonienkin paidassa nähty puolustaja joutui tekemään vaikean päätöksen – ura ohi 31-vuotiaana
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
Polvivaivat ovat vaivanneet Niko Peltolaa jo pidemmän aikaa, mutta nyt oli aika myöntää vammojen voittaneen. 31-vuotias puolustaja pisti hokkarit naulaan.
— Loukkaantumiseni tuomat vaikeudet ja haasteet ovat olleet tiedossa pitkään, mutta halusin kuitenkin vielä kokeilla laittaa itseni kuntoon kesällä ja tehdä kaiken, minkä pystyn, Peltola kertoo Ilveksen kotisivuilla. Nyt voin sillä tavoin katsoa itseäni peilistä, että ei jäänyt mitään jossiteltavaa sen puolesta. Kaikki kivet ja kannot käännettiin peliuran jatkamiseksi, mutta kun lääkärit näkivät, että polvi ei tule enää kuntoon, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne.
Peltola pelasi 518 ottelua Liigassa sekä 14 KHL-peliä Jokereissa. Juniorimaajoukkueissa häntä ei nähty, mutta Euro Hockey Tourilla 187-senttinen Lauttakylän Lujan kasvatti sai pukea Leijonien paidan ylleen kahdessa ottelussa.
Liiga-tasolla Peltola on tuttu Ilveksen ja Jokereiden lisäksi Ässien ja Sportin paidasta.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”