Odottamaton käänne! Liigan lytännyt NHL-tähti joutui siirtolistalle
Edmonton Oilers teki eilen yllättävän liikkeen. Seura heitti Kyle Turrisin siirtolistalle. Nyt muut NHL-seurat ovat vapaita nappaamaan sentterin ilman siirtokorvausta.
Turris siirtyi Edmontoniin viime kesänä, kun Nashville Predators osti hänen jättisopimuksensa ulos. Turrisin kintereillä oli joukko muitakin seuroja, mutta pelaaminen yhdessä Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin kanssa samassa joukkueessa vei voiton.
Viime kaudella Turris pelasi 27 ottelua tehoin 2+3=5. Hänen 1,65 miljoonan dollarin vuosipalkkaista sopimustaan on jäljellä vielä ensi kauden verran.
Turris muistetaan myös Liigasta. Hän pelasi Kärpissä työsulkukaudella 2012-13. Liiga ei kuitenkaan ollut kanadalaissentterille mieluisa paikka. Hän haukkui sarjan lyttyyn pohjoisamerikkalaiselle lehdistölle.
– Matkustaminen täällä on kauheaa, pahempaa kuin junioriliigoissa. Lennämme Helsinkiin ja hyppäämme bussiin neljäksi-kuudeksi tunniksi ja pysähdymme kolme kertaa kuuden tunnin matkalla ilman mitään syytä. Se on hirveää, Turris laukoi.
– Ruoka täällä on kamalaa. Pelimatkoilla syömme huoltoasemilla, ABC-huoltoasemilla. Olen tosissani. Purkaudumme bussista ja suunnistamme moottoritien vieressä olevalle huoltoasemalle peliä edeltävälle aterialle. Se on naurettavaa.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!