Leijonien MM-hopeamitalisti koki todella yllättävän kohtalon Olli Jokisen Jukureissa – myönsi vaikeudet: “Varmasti pelilliset syyt vaikuttavat tähän”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Leijonissa keväällä MM-hopeaa voittaneen Axel Rindellin torstain yllättävä kohtalo ihmetytti kiekkoväkeä. Jukurien ykköspelaajiin kuuluva tehopakki oli merkitty JYP-ottelussa 7. puolustajaksi ja peliaikaa kertyi lopulta vain reilut viisi minuuttia.
Pelaaja kommentoi tilaansa ennen matsia JYPin kotihallilla. Kysymyksen muun muassa tulevasta vastuusta esitti C Morelle ottelun selostanut Juho Kokko.
– Sen näkee pelin aikana. Ylivoimavastuuta on tulossa, tällä kaudella tehot 0+3 saalistanut kiekollinen pakki sanoi ensiksi, siis JYP-pelin alla.
Oikea käsi alhaalla pelaava puolustaja ei vaikuttanut provosoituneen pelipaikasta.
– Tiedostan kyllä, että oma kausi ei ole lähtenyt ihan sillä tavalla liikkeelle, mitä olisin halunnut. Oman pelaamisen kanssa on ollut vähän vaikeaa hetkittäin. Varmasti pelilliset syyt vaikuttavat tähän rooliin.
Espoolaislähtöinen pakki on kertonut hamuavansa ensi kaudeksi pohjoisamerikkalaisiin kaukaloihin. Rindellin nykyinen sopimus päättyy kuluvan sesongin loppuun. Toronto Maple Leafs varasi vuonna 2020 kuudennella kierroksella 177:ntena pelaajan, joka on summannut Jukureissa kahdella viime kaudella 26 (7+19) ja 22 (6+16) pinnaa.
Liiga viikonloppuna, perjantai:
HIFK-Kärpät 18.30
KalPa-TPS 18.30
Pelicans-KooKoo 18.30
SaiPa-Ässät 18.30
Tappara-Lukko 18.30
Lauantai:
Ilves-SaiPa 16.00
HPK-HIFK 17.00
JYP-KalPa 17.00
Jukurit-Tappara 17.00
KooKoo-Ässät 17.00
Lukko-Sport 17.00
Kärpät-TPS 18.00
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonilta myrskyvaroitus: USA kumoon – NHL-mies tehoili!
- Leijonille takaisku: NHL-mies loukkaantui!
- Tässä USA:n suurin heikkous – ”Bambi” Lehtonen nosti esiin Leijonien iskun paikan
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Leijonat haastaa MM-kultajoukkueen – ketjut julki
- IS: Cameron Hillis vaihtaa Liiga-seuraa!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Puheet on aloitettu – UC: Liiga-seura virittelee jymykaappausta!
- Kärpät pelaajakaupoilla: yhden maalin hyökkääjä haaviin
- Jokerit ryöstöretkellä – toisen Liiga-seuran ykkössentteri haaviin!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Urheilucast: Liigan rahaseura iski tarjouksen Leijonien MM-pelaajalle – valinta on nyt tehty!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Lähde: Liigaan huhuttu SHL-tähti teki valintansa – tässä uusi osoite
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- MM-lätkä pimenee Suomessa – ilmaiskanavat pois juuri ennen turnausta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi