Hyviä peliliikkeitä tehnyt kiehtova Mestis sai yleisön takaisin – armottoman pelitavan syytä hirvittää kaikkialla: ”Joukkuemäärän karsiminen tapahtuu melko karulla tavalla”
Kuva: Mestis
HEINOLA. Mestiksessä pistettiin tuulemaan kunnolla ja alkukauden perusteella onnistuneesti. Sarjajärjestelmä palautettiin viime kauden umpitylsän ja yksitoikkoisen aluelohkosysteemin jälkeen parhaaksi mahdolliseksi, nelinkertaiseksi runkosarjaksi. Sen jälkeen kahdeksan parasta jatkaa ensi keväänä taistelua Mestiksen mestaruudesta.
Tuote on näyttänyt kiinnostavan. Ennen tämän viikon torstain pelejä yleisökeskiarvojen ääripäät olivat TUTO:n kaikki matsit huomioiden 775 ja JoKP:n koti- sekä keikkapelien 433.
– Mukava päästä käymään muuallakin kuin Forssassa tai Espoossa, TUTO-luotsi Antti Virtanen hymähtää ennen torstaista Peliitat-matsia.
Kun muutkin kuin joukkueiden jäsenet ovat vihdoin päässeet katsomoihin takaisin tekemään peleistä tunnelmallisia kukin tyylillään, voitaisiin heille antaa sauma kuulua tässä jutussa.
Armoton pelitapa
Alaspäin avoimen sarjan pelitapa runkosarjan jumbojen kesken on armoton. Neljä huonointa joutuu karsintasarjaan yhdessä Suomi-sarjan parhaiden kanssa, ja karsintojen päätteeksi vain kaksi parasta pelaa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2022-23. Heinolalaisen urheilutoimittaja Toni Hakulisen mukaan jokaisella Mestis-paikkakunnalla on syytä pelätä karsintapeikkoa tällä kaudella. – Joukkuemäärän karsiminen tapahtuu kiistatta melko karulla tavalla ja valitettava realiteetti on se, että usealle nykyiselle Mestis-seuralle sarjasta putoaminen saattaa olla lopullinen kuolinisku, Hakulinen arvioi Peliittojen viikolla pelatun sarjapelin jälkeen. Hakulinen ei halua maalailla piruja seinille, mutta. – Peliittojen mahdollinen Mestiksestä putoaminen olisi valtava isku koko Päijät-Hämeen jääkiekkoilulle ja pelaajapolulle. Karsinnat on vältettävä keinolla millä hyvänsä, sillä lopullinen karsintasarja jättää liian paljon varaa yllätyksille ja ristiinpelaamisille. Ihan suomeksi sanottuna se on selvää jo tässä vaiheessa, että vähintään kaksi laumaa putoaa 12 joukkueen sarjaksi kutistuvasta Mestiksestä. – Ihme, että pudottavat koronan jälkeen heti joukkuemäärää. Seurat ovat olleet kovilla muutenkin ja nyt seurat joutuvat kilpavarustelemaan. Toivottavasti ne eivät mene yli omien varojen. Muuten järjestelmä on hyvä – panosta piisaa. Tässä tulee piinaavan jännittävä taistelu putoamista vastaan, pitkän linjan heinolalainen urheiluselostaja Juha Tammi pallottelee. Piinaavan jännittävä taistelu putoamista vastaan Heinolassa vai missä? – Jaa. Toivon mukaan ei Heinolassa. Taistelu on kova siitä, ketkä karsintoihin joutuvat.
Yleisö ei tunnu pelkäävän
Torstain koitos Peliittojen ja TUTOn välillä päättyy kotijoukkueen 3-2-voittoon 393 katsojan edessä. Hallin tunnelmaa ennen matsia, ensimmäisellä ja toisella tauolla sekä pelin jälkeen aistiessa näyttää siltä, ettei kansaa pelota edelleen enemmän ja vähemmän valloillaan oleva koronavirusarki. Maskeja on naamoilla, mutta muutoin käyttäytyminen on normaalin elämän kaltaista. – Lahdessa tämä tilanne hirvittää ehkä enemmän, Heinolassa luvut ovat pysyneet pieninä. Täällä on suhteellisen turvallista, heinolalainen urheiluvalokuvaaja Kiia Aha sanoo. Syyskauden yksi kuumimmista perunoista suomalaisessa kiekossa on ollut Liigan vähäiset yleisömäärät. Joissain peleissä katsojia on ilmoitettu olevan paikalla nelinumeroisen, ykkösellä alkavan määrän verran. – Yleisö on Peliitoille aika tärkeä juttu talouden kannalta – kausikorttilaiset etenkin, mutta myös yksittäiset katsojat. Kausikorttilaisten kautta saadaan kassavirtaa ennen kautta, lipputulot tuovat kassavirtaa kauden aikana, muun muassa Jatkoaika.com-verkkolehteen kuvannut ja Peliitoillekin työskennellyt Aha jatkaa.
Kiinnostava tuote?
Mestiksen kaikkiaan kiehtovan sarjajärjestelmän kruunaa se, että otteluita on ripoteltu kivasti sinne tänne pääasiassa aikavälille tiistai-lauantai. Lisäksi C More näyttää kaikki ottelut. Onhan sarja siis kiinnostava tuote? – Tämä on melkoinen ikuisuuskysymys. Se on selvää, että Mestis on tänä vuonna kiinnostavampi kuin moneen, moneen vuoteen. Syy siihen löytyy ensimmäisestä kysymyksestäsi – karsintapeikkoa pelkäävät seurat on pakotettuja panostamaan pelaajahankintoihin, minkä myötä sarjan taso ja mielenkiinto väkisinkin nousevat. – On valitettavaa, että Mestis ei välttämättä sellaisenaan nauti kovin suurta arvostusta tai kiinnostusta. Mestis on hakenut identiteettiään ja hakee sitä edelleen. Uskon ja toivon, että TV-sopimus Liigan rinnalla C Moressa kasvattaa Mestiksen näkyvyyttä ja tuo lopulta väkeä myös halleihin. Ainakin alkukausi on vaikuttanut hyvältä, niin sarjan kuin heinolalaisten – toim. huom. Peliittojen viides sija – näkökulmasta. NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikael Granlundilta vaatimatonta puhetta hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jussi Jokinen Viaplaylla: Mikael Granlund ei innostunut kapteeniston yllätyksestä MM-kisoissa: ”Joukkueelle hauska juttu”
- Eemil Erholtzin MM-kisat ohi – tässä korvaaja
- ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: suurseuran GM sekoitti täyskaimat keskenään: ”Olisiko pitänyt viedä pila loppuun asti”
- Latvian valmennus: Leijonat on suurin mestarisuosikki!
- Jesse Puljujärvi joutui sikailun uhriksi MM-kisoissa – tällaisen vamman hän sai
- Leijonille karu takaisku! Taas yhden pelaajan kisat ohi
- Kanada shokkitappion partaalla – MM-kisojen pikkumaa piinasi supertähtiä hurjassa trillerissä!
- Leijonat murskasi Latvian: nelosketju ilmiliekeissä – yksi mies jätti pelin kesken
- Konsta Helenius Leijonien kuumasta kysymyksestä: ”Kyllähän se mulle kävisi”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat