CHL
HIFK – Mladá Boleslav
Lauantai 04.09. klo 19:00

CHL:n B-lohko näyttää jatkoon menon suhteen olevan kolmen kauppa: Frölunda, Zürich ja HIFK ovat kolmen kierroksen jälkeen yhden pisteen sisällä. Mladá Boleslavilla on sen sijaan vasta koossa yksi piste, jonka se ansaitsi juuri stadilaisia vastaan kotiottelussa. Voitto antaisikin tshekkijoukkueelle vielä oljenkorren jatkopeleihin, mutta HIFK ei tule luovuttamaan pisteitä aivan suosiolla.

Torstaina HIFK jäi kotona Zürichiä vastaan maaleitta. Laukaukset joukkue vei nimiinsä, mutta tarkkuutta tai onnea ei ollut tällä kertaa matkassa. Molemmat ottelut sveitsiläisiä vastaan olivat kuumansorttisia, vaikka Helsingissä jäähyboksin ovi ei heilunut aivan yhtä paljon. Ville Peltonen peräänkuulutti ottelun jälkeen suojateiltaan kovempaa kamppailupelaamista, ja tähän varmasti kiinnitetään huomiota ennen lauantaita.

Laihasta pistepussistaan huolimatta Mladá Boleslav on ihan kelpo nippu. Pavel Pateran suojatit pitivät kotiottelussa HIFKiä tiukoilla, ja olivat varsinkin avauserässä niskan päällä. Torstaina Frölundaa vastaan tshekit menivät ensimmäisessä erässä johtoon, mutta Frölunda onnistui lopulta kääntämään ottelun hallintansa voitoksi. Marginaalit jäivät kuitenkin lopulta pieniksi, vaikka Frölunda laukaukset selkeästi veikin.

Lyö vetoa ottelusta:

Kotivoiton kertoimissa ei ole ilmaa sitten yhtään. HIFKin tähän mennessä pelatut CHL-ottelut ovat olleet tiukkoja vääntöjä, joissa ei ole maaleilla juhlittu. Pikkuyrityksen vähämaalisuudesta voi tehdä myös tähän otteluun: Ottelussa alle 4.5 maalia (60 min) kertoimella 2,20.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO