Liiga
HIFK – Jukurit
Tiistai 28.09. klo 18:30

Tiistain ainoassa Liigapelissä sarjataulukon kuudentena oleva HIFK pelaa taulukossa alarekisteriin rojahtaneita Jukureita vastaan. HIFK ei ole ainakaan vielä ulosmitannut kaikkia odotuksiaan, sillä hyvän ja huonon päivän ero on melkoisen suuri. Jukureille puolestaan on koittanut Liigassa arki kovan ennakkopöhinän jälkeen.

HIFK puristi viime ottelussa HPK:sta ansaitun vierasvoiton. Ottelun hahmo oli Kasper Kotkansalo, joka pyssytti tehot 2+1. Kerho laittoi ottelun alussa hyvin kampoihin, mutta tasoero tuli ottelun edetessä selväksi. Edellisessä ottelussa Ville Peltosen suojatit veivät laukaukset puhtaasti TPS:ää vastaan, mutta sortuivat tehottomuuteen. Ei olisi mikään ihme, jos HIFK katselisi vielä vahvistusten perään, kuten on käynyt aikaisempinakin kausina.

Olli Jokinen on vannonut kovan ja laadukkaan työnteon perään, mutta Jukureilla riittää aivan peruspelinsäkin kanssa vielä tekemistä. Kiekollisena joukkue ei ole vielä ollenkaan valmis, ja virheitä sattuu ikävästi omassa päässä. TPS:ää vastaan Jokisen suojatit sinnittelivät oikein hyvin, mutteivat lopulta voineet paremmilleen mitään. Tshekkihyökkääjä Simon Stransky on toistaiseksi ollut Jukurien tehokkain pelaaja.

Lyö vetoa ottelusta:

HIFK on iso suosikki, mutta kertoimissa ei ole nimeksikään ilmaa. Pikkunapsu voidaan ottaa underia, sillä Jukureiden maaliodottama ei kattoa viistä, mutta toisaalta joukkue on pystynyt pitämään pakan kasassa sangen hyvin. Vetosuositus on siis Ottelussa alle 5.5 maalia (60 min) kertoimella 1,76.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO