Minnesota Wildin supertähti Kirill Kaprizovin mahdollisesta paluusta ensi kaudeksi KHL:ään on kirjoitettu eri kiekkomedioissa pitkin kesää venäläistähden jatkosopimusneuvotteluiden ajauduttua umpikujaan.

Mediaan levisi taannoin huhu KHL:n jättiseura Moskovan TsSKA:n pelaajalle tarjoamasta, vuoden ja 10 miljoonan dollarin arvoisesta sopimuksesta. Nyt asiaan on ottanut kantaa myös TsSKA:n presidentti Igor Esmantovitsh.

– Suhtaudun uutiseen huumorilla. Tällä hetkellä kommunikoimme Kirillin kanssa ainoastaan ystävinä. Paluu TsSKA:n riveihin ei ole asialistallamme, seurapomo katkoo huhuilta siivet venäläisen Championat-sivuston haastattelussa.

Aiemmin julkisuuteen kantautuneen huhun mukaan Wildilla olisi 1. syyskuuta asti aikaa saada 24-vuotiaan Kaprizovin nimi jatkosopimukseen, muutoin paluu KHL:ään toteutuisi.