Vain luu jäi käteen: Toni Söderholmin Saksan MM-urakalle tyly loppu – kippari nyt täysin maissa: ”Olemme uskomattoman surullisia – yhdenkään silmä ei pysynyt kuivana”
Toni Söderholmin, Ville Peltosen ja Ilpo Kauhasen luotsaaman Saksan jääkiekkomaajoukkueen matka Latvian Riiassa sunnuntaina huipentuneissa MM-kisoissa loppui ehkä karuimpaan mahdolliseen tapaukseen. Joukkue hävisi pronssipelin USA:lle 1-6 jääden kurjalle nelossijalle.
Saksalaisleirissä tunnelmat olivat sittemmin luonnollisesti murtuneet, mutta myös ylpeyttä tai vastaavaa oli aistittavissa.
– Leiristä ja tänne tulosta lähtien olemme tunteneet, että jokin on mahdollista. Olimme matkassa hyvällä luonteella, ja äijien kanssa oli kunnia työskennellä, Söderholm sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivujen mukaan.
Moritz Müller taisi tuntea vähän toisella tavalla.
– Olemme kaikki uskomattoman surullisia. Pukuhuoneessa yhdenkään pelaajan silmä ei pysynyt kuivana. Olisimme ansainneet sen (mitalisijan). Meistä vaikutti siltä, että joukkueemme oli hyvin erityinen.
– Televisiosta pelejä seuranneet fanit näkivät sen, kuinka ainutlaatuinen tämä ryhmä oli. Olemme kiitollisia siitä, että saimme kokea kaiken tämän ja surullisia siitä, että emme saaneet palkintoa.
Saksa oli vahva nimenomaan joukkueena – vähän kuin vaikkapa Suomikin. Puolivälierässä Saksa kaatoi Sveitsin voittomaalikisan päätteeksi, välierässä Leijonat voitti maalilla. Tiukkaa siis oli.
– Se on varmaa, että tarvitsemme pelaajia, jotka antavat joukkueelle 100 pinnaa ja joilla ei ole vain henkilökohtaista osaamista. Tarvitsemme niitä tilanteita, joissa 1+1 on enemmän kuin kaksi pelaajaa, Söderholm oli lisännyt.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat: NHL:stä huippuvahvistus MM-kisoihin – yksi pelaaja kotimatkalle
- MTV: Tämä miehen Juhamatti Aaltonen heivaisi ulos Leijonien ykkösketjusta – Olli Jokinen eri mieltä
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Leijonille vielä yksi NHL-vahvistus? Nyt vapautui 20-vuotias hyökkääjä
- Tappara vahvistuu Ässistä siirtyvällä hyökkääjällä
- Leijonilla on positiivinen ongelma – näin Antti Pennanen kommentoi
- MM-kisoista tuttu leijonapakki siirtyy SM-liigaan
- Patrik Laine: Tällainen Aleksander Barkov on, kun kamerat sammuvat
- Huh huh! NHL:n seiskapeli ratkesi trillerissä jatkoajalla
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Nyt on Liigalla vetovoimaa – Sveitsin mestari siirtyy Suomeen!