MM-kisojen kuplasta karu paljastus – NHL-kiekkoilija avautui oloista
Columbus Blue Jacketsin puolustaja Vladislav Gavrikov on tullut julkisuuteen Latviassa järjestettyjen jääkiekon MM-kisojen ”kuplan” olosuhteista.
Venäjän maajoukkueen varakapteeni näkee MM-kisojen ja NHL:n viime kevään pudotuspelien kuplissa suuria eroja.
– Nämä ovat kaksi aivan eri tarinaa. Lyhyesti sanottuna, MM-kisoissa kaikki on sisältä ja ulkoa puolin hyvin organisoitua. Eroavaisuus NHL:ään on kuitenkin se, että Torontossa oli kaksi hotellia, joiden välillä sai liikkua. Toisen hotellin alueella sai silloin kävellä vapaasti. Siellä oli myös amerikkalaisen jalkapallon areena, jossa sai viettää aikaa ja pelata pallopelejä. Torontossa sai myös käydä kuplan sisällä olevissa ravintoloissa syömässä, Gavrikov kertoi Championat.ru-sivustolle.
– Täällä Latviassa kaikki on kuitenkin aivan toisin, koska emme saa mennä ollenkaan ulos – ei edes pienelle happihyppelylle. He eivät päästä meitä ulos edes odottamaan bussia. Kun bussi saapuu, niin sitten menemme siihen ja lähdemme. Eli mitä liikkumiseen tulee, niin sitä ei ole. Voin kuitenkin ymmärtää tämän heidänkin (MM-kisajärjestäjien) kannalta, sillä onhan tässä kahdet aivan eri tilanteet kyseessä. Ei ole täysin reilua verrata kumpi on parempi, Gavrikov muistutti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:ssä jytisee nyt: Anaheimia uhkaa uusi offer sheet
- Ura ohi – Tapparasta ja HIFK:sta tuttu maalivahti lopettaa
- Pitääkö Patrik Laineen suostua kompromissiin? NHL-toimittajalta uusi väite
- Iso NHL-diili suomalaisvahtien uudelle joukkuekaverille
- Harvinainen siirto: Ruotsista hyökkääjä KHL-kaukaloihin
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu