MM-jäillä syvälle sukeltaneella Kanadalla käsillä nyt ihan oikeasti totiset hetket – NHL-pelaaja ihmeissään: ”Pystymme lyömään kaikki muut paitsi maalivahdit”
Latvian Riiassa pelattavien jääkiekon MM-kisojen alku on ollut suorastaan katastrofi Kanadalle. Vaahteranlehtipaidat keikkuvat alkulohko B:ssä jaetulla viimeisellä sijalla nollassa pisteessä yhdessä Italian kanssa.
Kun viimeiseen jatkopaikkaankin matkaa on jo enemmän kuin yhden voiton verran, on tilanne akuutti. Kanadan on käännettävä kelkka ja nopeasti, jos ja kun se nyt haluaa ylipäätään jatkoon.
– Pystymme lyömään kaikki muut paitsi maalivahdit. Tarvitsemme terävyyttä maalintekoalueille, olemme olleet vähän hätäisi siellä. Kulmat pitää valita oikein, Ottawa Senatorsin pelaaja Connor Brown pohti pohjoisamerikkalaismedia TSN:n mukaan.
Kanadalaisluotsi Gerard Gallant ei haukkunut omiaan, vaikka Kanadalla on pisteitä vähemmän kuin esimerkiksi Iso-Britannialla (1).
– Olemme pelanneet toistaiseksi hyvää lätkää, mutta emme nyt vain ole saaneet tuloksia.
Toronto Maple Leafsin kesän 2012 kuudennen kierroksen 156. varaus Brown, 27, ei ole onnistunut tekemään MM-jäillä vielä tehoja. NHL:ssä hän iski Senatorsille menneellä kaudella 56 pelissä pisteet 21+14=35 (+1).
Kanada kohtaa tänään keskiviikkona MM-kisojen alkulohko B:ssä Norjan.
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Lähde: Liigan jumboseura teki pelaajahankinnan – vahvistuu yhdysvaltalaisella tehomiehellä