Kovia uutisia Lappeenrannasta: Kaksi todella potentiaalista nimeä palaa SaiPaan – toisen sopimus jopa viisivuotinen
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa runkosarjaan tällä kaudella jäänyt SaiPa kertoi kotisivuillaan, että hyökkääjä David McIntyre ja pakki Kalle Maalahti palaavat Lappeenrantaan. Ensiksi mainitun pahvi kattaa ensi kauden, Maalahden sopimus on jopa viisivuotinen. Siinä tosin on optio siirtymisestä ulkomaille kahden pelatun kauden jälkeen.
34-vuotias kanadalainen McIntyre palaa Lappeenrantaan pelattuaan kaudet 2016-21 Sveitsissä pääsarjaa sekä maan toiseksi korkeinta sarjatasoa, lisäksi hyökkääjä veti viime kauden itävaltalaisessa ICEHL-joukkue EC Salzburgissa. Hän mätti SaiPassa kausina 2014-16 runkosarjoissa 32 ja 56 pinnaa, ja kummallakin kaudella joukkue ylsi pudotuspeleihin.
– On erittäin hienoa saada David takaisin SaiPaan. Keskushyökkääjä, joka on erinomainen hyökkäys- ja puolustuspäässä. Hän on loistava esimerkki nuorille pelaajillemme ja tuo pukukoppiin reilusti johtajuutta. Suuren SaiPa-sydämen omaavana hän halusi myös itse tulla nimenomaan Lappeenrantaan, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen kommentoi.
McIntyrellä on hallussaan SaiPan yhden kauden syöttöpiste-ennätys – 40 napsua kaudella 2015-16 A-kirjain rinnassa.
Vappuna kolmekymppisiä viettänyt Maalahti puolestaan palaa kotiin kahden Ilves-kauden jälkeen. Hän iski kummallakin sesongilla runkosarjassa tehot 3+21=24, nyt kevään viiden pudotuspeliottelun saldo oli 1+2=3.
– Kölli on todella viihdyttävä puolustaja, jonka pelityyli sopii erinomaisesti nykyjääkiekkoon, jossa puolustajat tukevat aiempaa enemmän hyökkäyksiä. Kalle palaa kotiin kypsempänä pelaajana, Markkanen kommentoi.
Voit katsoa pelaajien haastattelut täältä.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!