Tahti ei laannu vieläkään – Liigassakin käyneeltä suomalaiselta NHL-varaukselta edelleen huikeita näyttöjä taalaliigaa kohti
NHL-debyytistä yhtä vain haaveileva Otto Somppi on antanut AHL:ssä viime viikkoina tolkuttomia näyttöjä kohti isompia kenttiä. Pelaaja on ollut kolmen pelin kuivakauden jälkeen nyt puolentoista viikon ajan tulikuumassa tikissä, kun viisi edellistä matsia ovat tuoneet tehot 6+5=11 (+7).
Sompin tehoilu jatkui myöhään sunnuntai-iltana, jolloin hän iski Syracuse Crunchin murskaavassa 7-1-voitossa tehot 0+1=1. Ottelussa lukua otti Utica Comets. Kun Sompilla oli ennen murskajaisia pisteetön peli, oli tuota edeltäneen kolmen edellisen matsin saldon häikäisevä 6+4=10 (+7).
Alkukaudella Liigaa Lahden Pelicansissa pelannut helsinkiläinen on liekehtinyt AHL-kauden 24 pelissä liki pisteen per ottelu, kun 24 matsia ovat tuoneet saldon 10+13=23 (+16). Tampa Bay Lightningin juhannuksen 2016 seitsemännen kierroksen 206. varaus keikkuu AHL:n pistepörssissä 19:nnellä sijalla, tehotilastossa hän jakaa kuudetta sijaa muun muassa Laval Rocketin etunimikaima, pakki Otto Leskisen kanssa.
LUE NHL:N MAANANTAIAAMUN JUTUISTA MYÖS:
Joonas Korpisalon kausi ohi? Loukkaantuminen voisi tarjota NHL-debyytin Liigassa käyneelle lupaukselle
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?