Omien maalien erikoismiehet? Suomalaispelaaja osui äskettäin väärään päähän – toinen sinivalkoinen mukana todistamassa taas karua mokaa
Anaheim Ducksin Jani Hakanpää iski Suomen aikaa varhain torstaiaamuna kiekon omaan maaliin 1-5-tappiossa Los Angeles Kingsiä vastaan, ja myös perjantaina sinivalkoisen pelurin oma maali oli lähellä.
New Jersey Devilsin Sami Vatanen pääsi todistamaan aitiopaikalta, kuinka toinen pakki Damon Severson sössi pikkumustan omaan häkkiin NY Islandersia vastaan. Osuma oli toisen erän puolen välin jälkeen syntynyt, 5-3-lukemiin päättyneen matsin 3-0-maali.
Kaksi ensimmäistä erää olivat kesän 2012 Stanley Cup -loppuottelijalle muutenkin tuskaisia, sillä Isles oli rynninyt 4-0-johtoon.
– Luulenpa vaan, että kahden ensimmäisen erän aikana me vain tönötimme paikoillamme, Devilsin Kyle Palmieri sanoi NHL:n nettisivuilla.
Ottelussa suomalaisista pisteille nousi Janne Kuokkanen. Hän iski Devilsille 4-1-maalin päätöserän alussa.
Islanders johtaa itäistä divisioonaa 38 pisteen saaliillaan, Devils on viimeistä edellisenä ja pudotuspelipaikasta jo 13 pinnan päässä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Parhaat kaverukset iskevät yhteen MM-kisoissa – NHL:ssä takana yli tuhat yhteistä taistoa
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Antti Pennanen: tällainen vastustaja on Yhdysvallat
- Tällä päivämäärällä Mikael Granlund saapuu MM-kisoihin
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Leijonat leimasi uuden kisapassin – tämä mies mukaan!
- UC: Tästä syystä Teuvo Teräväisen MM-turnaus päättyi – päätöstä ei tehnyt Leijonat
- Sensaatio MM-kisoissa – sankari vitsaili: ”Toivon, ettei autoani sytytetä tuleen”
- Lähde: NHL jäämässä taakse – suomalaispakkia viedään uuteen osoitteeseen
- Konsta Helenius räväytti jälleen – Buffalo venytti sarjan seiskapeliin NHL:ssä!
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Urheilucast: Liigan rahaseura iski tarjouksen Leijonien MM-pelaajalle – valinta on nyt tehty!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Lähde: Liigaan huhuttu SHL-tähti teki valintansa – tässä uusi osoite
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- MM-lätkä pimenee Suomessa – ilmaiskanavat pois juuri ennen turnausta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Nyt on Liigalla vetovoimaa – Sveitsin mestari siirtyy Suomeen!