Kevin Lankinen joutui keskelle karmeaa kylvetystä – vastaavaa nähty viimeksi yli 20 vuotta sitten
Chicago Blackhawksin ykkösvahdiksi tällä kaudella noussut MM-kultaleijona Kevin Lankinen joutui sunnuntai-iltana todistamaan aitiopaikalta joukkueensa karmeaa sulamista.
Kylvetyksen tarjoili hallitseva NHL-mestari Tampa Bay Lightning, joka nousi 0-3-tappiolta selvään 6-3-voittoon Blackhawksia vastaan.
Ottelusta näytti jo muodostuvan täydellinen Blackhawksin näytös sen siirryttyä heti toisen erän alussa turvallisen tuntuiseen 3-0-johtoon. Siitä alkoi kuitenkin Lightningin kiri. Supertähtiä vilisevä vierasjoukkue kiri pelin neljässä minuutissa tasoihin ja meni lopulta menojaan.
LUE MYÖS: Tehotonta Patrik Lainetta yritetään herätellä – suomalaistähden ketjuun muutoksia
Saavutus on NHL:ssä harvinainen, eikä Tampakaan ole yltänyt vastaavaan, kolmen maalin takaa voittoon -suoritukseen kuin kerran seurahistoriassaan. Edellinen kerta tapahtui marraskuussa 1999, siis yli 21 vuotta sitten.
Lankinen oli ottelussa täystyöllistetty suomalaisen torjuttua 33 laukausta 39:stä mahdollisesta. Suomalaisvahti on pelannut Blackhawksin tämän kauden 26:stä ottelusta valtaosassa 25-vuotiaan helsinkiläisen ottelumäärän näyttäessä tällä hetkellä lukemaa 17. Lankisen kauden ensimmäisen puolikkaan torjuntaprosentti on 91,9 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,76.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta