Ei se nyt ihan putkeen mennyt: Bruinsin Tuukka Rask palasi, ja jätti kaukalon heti – tilasta tietoja niukasti
Boston Bruinsin yö NHL:ssä ei jäänyt historiaan minään valtavana ilotulituksena, kun joukkue taipui NY Islandersille jatkoajalla luvuin 3-4. Kaiken lisäksi Boston ikävä kyllä menetti Tuukka Raskin sairastuvalle ensimmäisen erän jälkeen.
Se vielä sujui Bruinsin käsikirjoituksen mukaan, kun taululla komeili 2-0-johtoasema. Savonlinnalaisvahdin tilastoihin merkittiin 6/6 torjuntaa, kunnes ilta sai ylleen synkkiä pilviä. Peleille reilun kolmen viikon tauon jälkeen palannut mestari kärsii Bostonin kotisivujen mukaan nyt ylävartalovammasta.
Ainakaan kyseisestä lähteestä ei käynyt selväksi se, että onko nykyisellä ja aiemmin piinanneella vammalla jotakin tekemistä keskenään. Tuosta vammasta joukkue kuitenkin vuosi mediaan tietoja vain vähän, joten nyt sopii vain arvailla – ja samalla tietysti toivoa, että savonlinnalainen olisi kunnossa pikapuoliin.
– Ei aavistustakaan muusta kuin siitä, että se on ylävartalovamma, joukkueen vastuuvalmentaja Bruce Cassidy hymähti.
– Tuukka lähti maalilta, enkä ole tavannut häntä sen jälkeen. Luultavasti minulla on teille päivitettävää tästä perjantaina.
Rask on kopannut pikkumustia tällä kaudella vasta 15 pelissä prosentein 90,7.
LUE PERJANTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Siis mitä täällä nyt tapahtuu? Suomalaisen äidin poika Mika Zibanejadilta tolkuton temppu: Latoi taas kuusi pinnaa NHL:ssä!
Ei hyvät hyssykät sentään, mikä peli! Kevin Lankinen venyi nollapeliin ja historiaan uskomattomassa kiekkosateessa – joukkukaverilta ylistysvirsi
Huikeassa vedossa oleva Roope Hintz upotti hallitsevan Stanley Cup -mestarin – joukkuekaverilta suorastaan ällistyttävä kommentti
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- Yli 600 Liiga-ottelun konkari päätti pelaajauransa – tämä on seuraava askel
- Tässä Kiekko-Espoon kapteenisto – kultaleijonalle C-kirjain rintaan!
- Yli 1 100 NHL-ottelun Jeff Skinner löysi uuden joukkueen!
- Tappara teki rajut tappiot – nyt puhuu toimitusjohtaja
- Leijonat-tähti Patrik Puistolalta huima debyytti uudessa joukkueessa – huipputehot tiskiin!
- TPS julkisti kapteenistonsa – kultaleijonalle C-kirjain rintaan
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja löysi uuden seuran – ura NHL:ssä päättyi kohuun
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!