Liigassa viime aikoina todella väkevään vireeseen yltänyt Kärpät tiedotti perjantaina kotisivuillaan, että se on tehnyt maajoukkuepakki Mikko Niemelän kanssa peräti kolmen vuoden mittaisen jatkolapun.

Oulun Kärpät

@OulunKarpatFi
Mise dominoi Oulussa myös kaudella 2021 - 2022!

TIEDOTE 👉 karpat.fi/mikko-niemela-…

#Kärpät #Liiga

Ensiksi Kärpät viesti sopimuksen olevan vuoden mittainen, mutta myöhemmin pahvin pituudeksi korjattiin kolme vuotta – ja se on taatusti iloinen muutos. Kolmen Suomen mestaruuden ja yli 400 runkosarjapelin mies on Kärpissä ilmeisen pidetty hahmo.

– Mikko on jo saavuttanut Kärpissä EHT-pelaajan statuksen, ja hän on ollut vankka palanen meidän pakistoamme jo pidemmän aikaa. Hänen luotettavuutensa ja kokemuksensa tuovat tulevan kauden joukkueeseen todella paljon hyvää, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho iloitsi.

Tällä kaudella apukapteenin natsat oululaisjoukkueessa saanut Niemelä oli viimeistellyt ennen viikonlopun ensimmäistä kierrosta, perjantain pelejä kauden 40 ottelussa tehot 1+11=12 (+11).

– Minulle on kunnia-asia saada pelata Oulun Kärpissä. Pienestä pojasta lähtien Kärpissä pelaaminen oli se suurin unelma. Se on hienoa, että minuun luotetaan ja saan täällä jatkaa. Se ei ole koskaan itsestäänselvyys. Tämän kauden jälkeen edessä on uusia haasteita sekä itsellä, että joukkueella. Odotan innolla tulevaa, kolmekymppinen oululainen iloitsi.