Liiga
KooKoo – Lukko
Keskiviikko 10.02. klo 18:30

Liigassa paahdetaan pelejä täydellä höyryllä, vaikka Leijonilla on samaan aikaan EHT-turnausviikko. Järjestelyn mielekkyyttä voisi kyseenalaistaa, mutta annetaan sen olla ja keskitytään keskiviikon kärkipeliin KooKoon ja Lukon välillä. Molemmat joukkueet ovat todella kovassa iskussa ja aivan kelpo vetoideakin ottelusta löytyy.

KooKoon pitkä voittoputki katkesi perjantaina SaiPaa vastaan ottelussa, jossa KooKoo ei saanut laadukkaista maalipaikoistaan huolimatta mustaa sisään oikein mistään. Erikoistilanteissakin ruuti oli märkää, joten etsikkoaikansa hyödyntäneet isännät veivät pisteet. Lauantaina peli luisti heikkoa JYP-laumaa vastaan paljon paremmin, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä. EHT-ringissä kouvolalaisista on tällä viikolla Kasper Björkqvist.

Lukko huilasi viikonlopun. Viime viikolla oli tuplapelit Ilvestä vastaan ja varsinkin jälkimmäisessä matsissa numerot mairittelivat raumalaisia kovasti. EHT-turnaus rokottaa Lukon puolustusta kovasti, sillä maajoukkueitaan ovat palvelemassa Vili Saarijärvi sekä Lukas Klok. Thomas Grégoire tekee puolestaan Kouvolassa liigadebyyttinsä. Päävalmentaja Pekka Virta jatkaa yhä hiljaiseloaan koronakaranteenissa.

Lyö vetoa ottelusta:

Lokakuussa KooKoo voitti vastaavan ottelun kotonaan peräti 7-2. Ei ottelusta tule tälläkään kertaa välttämättä vähämaalinen, sillä molemmat joukkueet ovat tulivoimaisia ja Lukon puolustus kokee tällä kertaa pakotetun muodonmuutoksen. Matala totals-raja houkuttelee kokeilemaan runsasmaalisuutta: Ottelussa yli 4.5 maalia (60 min) kertoimella 1,87.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO