Nyt tuntuu kurjalta: Kaapo Kakko sai peliaikaa naurettavan vähän samalla, kun NY Rangersin ykkösvaraus ja tuntematon AHL-jyrä nauttivat vastuusta: ”Naurettavaa”
NY Rangersin Kaapo Kakon perjantaiyön kohtalo tuntui kummastuttavan kiekkohenkistä kansaa esimerkiksi yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä. Juhannuksen 2019 ykköskierroksen kakkosvarauksen vastuu jäi minimiin ottelussa Buffalo Sabresia vastaan.
Suomalainen viiletti Rangersin 3-2-jatkoaikavoittoon päättyneessä pelissä joukkueensa kolmosketjussa saaden vastuuta onnettomasti vajaat 10 minuuttia (9.55). Ylivoima-aikaa irtosi suorastaan koomisen vähän – 0.15.
Peliaika oli kolmanneksi vähiten kaikki Rangers-hyökkääjät huomioiden. Ainoastaan Phillip de Giuseppe (7.42) ja Brendan Lemieux (7.37) pelasivat vähemmän, mutta vastaavasti esimerkiksi uraansa pääasiassa AHL:ssä tehnyt, ja taalaliigassa 40 ottelun rajapyykkiä lähestyvä sentteri Colin Blackwell, 27, sai vastuuta reilusti enemmän (15.53 / 1.24).
Ottelun voittomaalista vastasi viime syksyn ykkösvaraus Alexis Lafreniere. Hänet oli merkitty Kakon kanssa samaan kenttään, mutta vasen laituri sai vastuuta hänkin yli vartin. Kieltämättä erikoiselta kuulostavia seikkoja.
– Onhan tämä aika hullua. Jatkoaika, voittomaali… En koskaan unohda tätä! Lafreniere hehkuttaa NHL:n nettisivuilla.
– Minulla oli paljon hyviä paikkoja. Voittomaaliin sain hienon syötön Colinilta, se oli todella hyvä peli häneltä. Olin tyhjän maalin edessä.
Twitter räjähti
Siitä Twitteristä vielä. Kun kansalla on oikeus mielipiteisiin ja tunteisiin, niin ohessa muutamia päivityksiä yöltä. – Kaapo Kakko on näyttänyt hyvältä tällä kaudella, ja hänen pitäisi ehdottomasti kuulua kahteen kärkiketjuun, eräs kirjoittaa.
Kaapo Kakko has looked great this season and should absolutely be in the #NYR top six. #ChangeMyMind
LUE MYÖS:
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin