Melkoisia velikultia: Kaverusten vääntö päättyi Joonas Korpisalon voittoon, Kevin Lankiselta huvittava heitto – ”Voi olla, että kuulen tästä tulevaisuudessa jonkin verran”
Perjantaiyön ainoa NHL-ottelu Chicago Blackhawksin ja Columbus Blue Jacketsin välillä oli merkittävä pelin maalivahdeille Kevin Lankiselle ja Joonas Korpisalolle.
Ysivitonen Lankinen ja vuotta vanhempi Korpisalo ovat torjuneet aikanaan Jokerien junnuissa samaan aikaan, ja pelaajat, ystävät, ovat tunteneet keskenään teineistä asti. Kaverien taisto meni nyt Columbukselle luvuin 2-1 Korpisalon otettua 31 torjuntaa ja Lankisen 25 koppia.
– Olemme todella hyviä kavereita. Vietämme kesällä aikaa yhdessä sekä treenaamme ja luistelemme yhdessä. Oli hauskaa mitellä häntä vastaan, Lankinen sanoi Chicagon nettisivuilla.
– Joonas teki valtavaa työtä, ja hän otti joitain isoja koppeja. Voi olla, että kuulen tästä pelistä tulevaisuudessa jonkin verran, maailmanmestari jatkoi virnistellen.
Suomen kansan tietoisuuteen itsensä keväällä 2019 pelannut Lankinen ja Korpisalo ovat kohdanneet edellisen kerran seitsemän vuotta sitten Liigassa.
– Otin silloin voiton. Sunnuntaina meillä on uusi kohtaaminen, ja otamme silloin voiton.
Lankinen, positiivisuuden perikuva ei jaksanut masentua pelin jälkeen, vaikka koitos oli tälle uran ensimmäinen NHL:ssä ilman pisteen pistettä.
– Molemmat joukkueet tekivät melko hyvää työtä puolustuspäässä antamatta periksi. Me pelasimme puolustuspäässä etenkin tosi hyvin.
– Puolustuksemme on ollut paljon parempi edellisissä peleissä ja näen siinä paljon hyviä steppejä. Tottakai, epäonneksemme emme saaneet pari maalia lisää, ehkä olisimme voineet voittaa pelin.
Porilaislähtöinen Korpisalo tuli peliin tuorein jaloin.
– Minusta tuntui hyvältä, kun en pelannut eilen. Minulla oli tuoreet jalat ja tuore mieli, pelaaja sanoi seuransa kotisivuilla.
Sinitakeille ensimmäisen osuman tehnyt joukkuekaveri Oliver Bjorkstrand tuli tuli tiivistämään ajatuksensa:
– Korpi pelasi mahtavasti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-toimittajalta karu paljastus ruotsalaistähden markkina-arvosta
- Teemu Selänne innostui suomalaisille tuntemattomasta urheilulajista – oman seuran omistaminenkin kiinnostaa
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Siirron Dallasiin hylännyt NHL-supertähti latasi suoraa tekstiä: ”Minulle ei olisi mikään ongelma”
- Nuoret Leijonat tositoimissa kotimaan kaukaloissa – tässä Suomen joukkue ja otteluohjelma
- Iso paljastus: Sergei Bobrovski halusi jäädä Floridaan – tämä asia muutti kaiken
- Suomalainen ex-NHL-pelaaja sai lähteä – sopimus purettu!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta