Liigassa ensiksi SaiPassa kaudella 2018-19 yhteensä 60 pelissä tehot 17+26=43 (+6) tehtaillut ja sitten Tapparassa 37 ottelussa pistekeskiarvollisesti vieläkin kovemman saldon 14+24=38 (+19) mässäillyt, jutun arkistokuvassa oleva Tyler Morley on ollut tällä kaudella tehojen suhteen totaalisen vaisu.

Neljättä kauttaan Euroopassa pelaava hyökkääjä on luutinut SHL:n Skellefteåssa 33 ottelussa, ja tehoja on kertynyt vain kuuden pinnan (1+5, -6) edestä. Kanukki on erottunut oikeastaan vain jäähyminuuteilla, joita on kertynyt 62 kappaletta.

Nyt ruotsalaislehti Expressen kertoo, että kanadalainen olisi hakemassa uralleen uutta lentoa vaihtamalla Skellefteån Linköpingiin. Lehti kuvailee Morleyn Skellefteå-taivalta flopiksi. Brynäsiä vastaan lauantaina hyökkääjä oli merkitty ykkösketjuun, mutta vastuuta hän sai siihen nähden jopa minimaalisesti.

Pelaajan vielä toistaiseksi nykyinen seura ja huhuttu uusi lauma ovat kuulemma neuvotelleet jo yksityiskohdistakin, ja kaupan odotetaan olevan valmis ihan lähipäivinä.

Useat muutkin joukkueet ovat kuulemma olleet kiinnostuneita nappaamaan liigatykin. Pelaaja ei itse kommentoinut asiaa lähteen mukaan mitenkään. Sanoja on toki turha alkaa laittamaan toisen suuhun, mutta jos huhu vetäisi totaalista vesiperää, olisi sen kieltäminen todennäköisesti helppoa.

LUE MYÖS:
Pelicansin ja HIFK:n matsi lähti lapasesta, nuorten kultaleijona joukkotappelusta: “HIFK:n maalivahti halusi tapella – ei olisi ollut hyvä, jos minut olisi piesty”

Lähde: Liigakauden suuryllättäjä Pelicans menettämässä hyvät tehot takoneen maajoukkuemiehen