Kaksi liigataustaista suomalaispelaajaa siirtyi Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan joukkueeseen
Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla HockeyEttanissa pelaava Nybro Vikings IF tiedotti viikonloppuna kotisivuillaan, että suomalaispakki Sameli Ventelä (arkistokuvassa) siirtyi joukkueeseen slovakialaisesta HK Dukla Michalovcesta.
– Sameli on hyvä kahden suunnan pakki, jolla on ominaisuuksia sekä hyökkäys- että puolustuspelaamiseen. Haluamme leventää ja terävöittää kokoonpanoa, koska pelitahti on tiukka ja haluamme päästä keväällä mahdollisimman pitkälle, joukkueen ruotsalaismanageri Rasmus Aro sanoi.
Maanantaina puolestaan sarjan sivuilla kerrottiin, että koko alkukauden aikana työttömänä ollut liigataustainen Roope Elimäki siirtyi niin ikään Nybrohon.
– Roope on työteliäs sentteri, jolla on kokemusta Suomen Liigasta. Hän on tulossa tänne erittäin innolla. Fredrik Strömgren on lasaretissa, joten meillä oli tarvetta täyttää tämä aukko, Aro kertoi.
Joukkueessa pelaavat suomalaisista lisäksi hyökkääjät Eero Savilahti ja Janne Väyrynen.
Tällä ja viime kaudella ulkomailla pelannut Ventelä on ehtinyt pelaamaan lohkonsa kärkijoukkueisiin lukeutuvassa Nybrossa jo yhden pelin tehoin 1+1=2 (+2). Nybro voitti Dalenin sunnuntaina 5-2. Ventelä pelasi Liigaa Lukossa kaudella 2016-17 yhdeksän ottelun verran pisteittä (-4).
Ensimmäistä kertaa ulkomaille lähtenyt Elimäki puolestaan on luutinut Liigassa 171 runkosarjan peliä tehoin 22+13=35 (-14). Kahdeksan pudotuspeliottelun saldo on 0+1=1 (-2).
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!