Tapahtumia on riittänyt! Suomalaispistetykin värikäs kausi jatkuu jo kolmannessa joukkueessa
Hyökkääjä Janne Väyrynen siirtyy loppukaudeksi Ruotsin kolmanneksi korkeimman sarjatason Nybro Vikings IF:n riveihin. Seura tiedottaa asiasta nettisivullaan.
28-vuotiaan laiturin alkukausi sujui Slovakiass seikkaillessa
Väyrynen siirtyi aluksi maan pääsarjan HC Nove Zamkyn riveihin, mutta pesti päättyi ennen ensimmäistäkään ottelua, kun valmennusjohto ei vakuuttunut suomalaisen otteista. Tämän jälkeen saman sarjan HK Dukla Trencin hankki Väyrysen, mutta tällä kertaa pelit päättyivät jo kahdeksan ottelun ja 3 (2+1) tehopisteen jälkeen.
Kuluva kausi on Väyryselle ensimmäinen ulkomailla. Viime sesongilla hän pelasi Mestistä KeuPa HT:n riveissä summaten 47 ottelussa 42 (21+21) tehopistettä.
Järvenpään Haukkojen kasvatti on pelannut suurimman osan uraansa Mestiksessä ja summannut siellä pinnoja tasaisella tahdilla, mutta ansioluettelosta löytyy myös 11 Liiga-ottelua Lukko-paidasta 2016-18.
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!