Omalla NHL-urallaan vuosituhannen molemmin puolin neljää eri organisaatiota edustanut Janne Laukkanen kertoi Suplan Stanley Cup classics -podcastissa muistoja yli 400 pelin NHL-uraltaan.

NHL:ssä kaudet 1994-2003 kiekkoillut, maajoukkueestakin tuttu Laukkanen pelasi urallaan Quebec Nordiquesin sekä Colorado Avalanchen ja Ottawa Senatorsin, Pittsburgh Penguinsin sekä viimeiseksi Tampa Bay Lightningin riveissä.

Samaan aikaan Laukkasen kanssa Senatorsissa kiekkoili myös kesän 1993 NHL-varaustilaisuuden ykkösnimi Alexandre Daigle, josta odotettiin taalajäille uutta supertähteä. Asiat eivät kuitenkaan ihan menneet lapaan, sillä kanukista tuli kaikkien aikojen varausfloppi.

Daigle tuli NHL:ään tuolloin ennenkuulumattomalla, viiden vuoden ja 12,25 miljoonan dollarin jättisopimuksella.

– Hän oli juuri täyttänyt 18 vuotta tehdessään sopimuksen. Sille löytiin hirvee lappu kouraan ja katsottiin, pystyykö pelaamaan. Kaikilla muilla se meni varmaan niin, että ensin katsotaan pystytkö pelaamaan, että sulle voidaan maksaa, nykyisin Lahden Pelicansissa urheilutoimenjohtajana toimiva Laukkanen muisteli Quebecin junioriliigassa lähes kolmen pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla pisteitä ennen NHL-uraansa takoneen Daiglen uraa taalajäillä.

Daigle iski tulokaskaudellaan Ottawassa 84 pelissä lupaavat tehot 20+31=51 (-45). Tuo pistemäärä jäi lopulta superlupauksen yhden kauden ennätykseksi. Vaikka Daigle pelasi lopulta NHL:ssä 616 runkosarjapeliä tehoin 129+198=327 (-176), ei Sveitsissä viimeiset vuotensa kiekkoilleesta hyökkääjästä koskaan tullut uutta Wayne Gretzkyn tasoista NHL-supertähteä. Pudotuspelejä kaikkien aikojen flopille kertyi lopulta vain 12 pistein 0+2=2 (-5).