“Ei monen sipuli kestäisi”: Liigaseuran jäseneltä painava viesti – sarjassa tehty kaikki selviytymisen eteen, mutta pelit menossa taas jäihin
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekkoliiga meinaa kokea taas kohtalon, jota voisi luonnehtia jopa epäreiluksi. Sarjan peleissä yleisön ja muiden väen on raportoitu käyttäytyneen koronavirusarjen vaatimalla tarkalla tavalla hygienian suhteen eikä peleissä, tai liigakiekon takia ylipäätään tauti ole levinnyt tiettäväksi nimeksikään.
Silti pelit on pian laitettava luultavasti pakettiin, kun tauti jyllää Suomessa muutoin. Liigaa ei yksinkertaisesti voi pelata tyhjille katsomoille ja ovathan aluehallintovirastot lyöneet maakuntiin muutenkin niin tiukkoja rajoituksia, että edes yhden joukkueen marssittaminen kaukaloon olisi mahdottomuus kaikkialla muualla paitsi Porissa.
Paikallisen Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kirjoitti Twitter-tililleen todella painavan päivityksen keskiviikkona. Se on selvä juttu, ettei lajiympäristössä ole helppoa.
– Liigayhteisöä voi kritisoida monesta. Nyt on annettavaa posiakin. On oltu terveyden kanssa vastuullisia, leikattu palkkoja, 90% ihmisistä pätkäpesteillä ja iso osa ilman kunnollista työttömyysturvaa. Lisäksi ollaan joka päivä julkisen arvostelun alla. Ei monen sipuli kestäisi.
#Liiga-yhteisöä voi kritisoida monesta. Nyt on annettavaa posiakin. On oltu terveyden kanssa vastuullisia, leikattu palkkoja, 90% ihmisistä pätkäpesteillä ja iso osa ilman kunnollista työttömyysturvaa. Lisäksi ollaan joka päivä julkisen arvostelun alla. Ei monen sipuli kestäisi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tältä suomalaiselta NHL-tähdeltä odotetaan isoa ryhtiliikettä – sivustolta suora arvio: ”Ei riittävän hyvä”
- IS: Kari Jalonen tyrmistyi Liigan käytännöistä: ”Ei missään muualla ole tällaista”
- Siirron Dallasiin hylännyt NHL-supertähti latasi suoraa tekstiä: ”Minulle ei olisi mikään ongelma”
- Nuoret Leijonat tositoimissa kotimaan kaukaloissa – tässä Suomen joukkue ja otteluohjelma
- Iso paljastus: Sergei Bobrovski halusi jäädä Floridaan – tämä asia muutti kaiken
- Suomalainen ex-NHL-pelaaja sai lähteä – sopimus purettu!
- Lähteet: KHL-seura iski NHL-markkinoille – havittelee entistä kärkivarausta sekä Stanley Cup -mestaria
- Ilves rysäytti ison sopimusuutisen: ”Arvostamme hänen lojaalisuuttaan”
- Yli 600 Liiga-ottelun konkari päätti pelaajauransa – tämä on seuraava askel
- Tässä Kiekko-Espoon kapteenisto – kultaleijonalle C-kirjain rintaan!
- MTV:n asiantuntija Karri Kivi: nämä Liiga-seurat ovat heikentyneet eniten kesän aikana
- NHL-pomolta mystinen vihjaus – Patrik Laine seuraava hankinta?
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Nämä Liiga-ottelut näkyvät ilmaiseksi superkaudella – tältä näyttää MTV:n kiekkotiimi!
- Jokereihin huhuttu SHL-tähti teki ratkaisunsa – latasi rajun kommentin Liigasta
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Tässä Kärppien uusittu kapteenisto – tähtihyökkääjälle C rintaan!
- Pohjois-Amerikasta tipahti herkullinen spekulaatio Patrik Laineesta