Mietintätauko! Huimasti kautensa aloittanut suomalaispuolustaja kiistää aiemmat huhut – tuleva työpaikka vielä arvoitus
Kahdeksatta kauttaan Sveitsin pääsarjaseura EV Zugia edustava Santeri Alatalo toppuuttelee aiempia huhuja, joiden mukaan puolustaja olisi siirtymässä ensi kaudeksi kilpailijajoukkue HC Luganon riveihin.
– Kaikki on edelleen auki, enkä ole tehnyt päätöksiä. Annan itselleni nyt riittävästi aikaa ennen kuin teen ratkaisun, Alatalo toteaa Luzerner Zeitungille.
Hänen mukaansa kyselyitä on tullut usealta eri seuralta.
30-vuotias Alatalo on aloittanut kauden erinomaisesti, sillä kymmeneen ensimmäiseen otteluunsa hän on summannut tehot 1+9=10.
Liigassa Alatalo kiekkoli aikanaan HPK:n riveissä 110 ottelua tehoin 5+14=19, mutta siirtyi käkikellomaahan jo syksyllä 2012.
Monille sveitsiläisseuroille Alatalon kiinnostavuutta lisää seikka, että hän ei rasita pitkän maassa viettämänsä ajan ansiosta joukkueiden ulkomaalaiskiintiötä.
- NHL:ssä lähes kymppi rikki – Sebastian Aho naputteli pisteitä
- Liiga-sensaatio Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Jättimäinen takaisku! Liiga-tähti loukkaantui EHT:lla
- Näkökulma: Antti Pennasen rohkea ratkaisu oli täysosuma
- Liigassa muhii valmentajapommi – neljä seuraa huippunimen perässä

- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!