Pelicans teki tuntuvat tappiot – ”Ilman rajuja toimenpiteitä tappio voisi olla toiminnan jatkon kannalta ratkaisevasti isompi”
Liigassa viime kaudella pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle sukeltanut Pelicans tiedotti kotisivuillaan, että seuran liiketulos oli viime tilikaudella 539 000 euroa tappiollinen. Konsernin liikevaihto kasvoi vuodessa 8,24 miljoonasta 8,6 miljoonaan euroon.
Tappioon vaikuttivat muun muassa heikko menestys kaukalossa sekä vähemmän yllättäen vallitseva koronavirustilanne.
– Tilikauden tappio on raskas, mutta ilman rajuja toimenpiteitä, jotka aloitimme keväällä, se voisi olla toiminnan jatkon kannalta ratkaisevasti isompi. Olemme joutuneet tekemään kovia säästötoimenpiteitä, jotka ovat kohdistuneet koko henkilöstöömme, ja näillä toimilla olemme toistaiseksi selvinneet, Pelicans-omistaja ja vt. toimitusjohtaja Pasi Nurminen kommentoi kiittäen koko henkilöstöä.
– Vaikeat ajat eivät ole ohi, eivätkä tule olemaan niin kauan, kun joudumme toimimaan rajoitetussa toimintaympäristössä.
Pelicans tiedotti samalla, että sen hallitukseen tulee muutoksia: Puheenjohtajana neljä vuotta toiminut Pentti Matikainen jää yhtiön hallituksesta sovuun.
– Päädyimme supistamaan hallitusta kustannustehokkuuden ja toiminnan ketteryyden takia. Nyt kaikki hallituksen jäsenet ovat paikallisia, Nurminen sanoi.
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!