Ensimmäinen NHL-pelaaja kieltäytyi jatkamasta kautta: ”Perheenisänä toimiminen on tärkein työni”
NHL:n ja pelaajayhdistys NHLPA:n tuore työehtosopimus antaa jokaiselle pelaajalle oikeuden kieltäytyä pelaamasta tällä kaudella ilman, että siitä seuraisi tälle sanktioita.
Ensimmäisenä oikeuteensa tarttui Calgary Flamesin puolustaja Travis Hamonic. 29-vuotiaan Hamonicin tytär sairasti aiemmin hengitystiesairauden, mikä vaikutti osaltaan puolustajan päätökseen.
– Huomioiden sen, mitä tyttäreni on jo käynyt läpi ja mitä saattaisi tapahtua jos hän saisi koronavirustartunnan, olen päättänyt olla osallistumatta Calgary Flamesin loppukauden otteluihin, Hamonic ilmoitti NHL:n pelaaja-agenttien Titan Sports 365 -Twitter-tilillä.
– Toivoisin, että voisin sitoa luistimeni ja olla kentällä taistelemassa, blokkaamassa laukauksia ja auttamassa joukkuettani voittoon, mutta perheeni tulee aina ensimmäisenä. Pikkulapseni isänä oleminen on tärkein työ, joka minulla on, Hamonic jatkaa.
Flamesin GM Brad Treliving ymmärtää seuraa vuodesta 2017 asti edustaneen puolustajan päätöksen.
– Vaikka tulemme ikävöimään Travisia kokoonpanossamme, ymmärrämme ja kunnioitamme hänen päätöstään. Keskitymme yhä harjoitusleiriin ja edessä olevaan NHL:n pudotuspelien karsintakierrokseen, seurapomo kirjoittaa Flamesin tiedotteessa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Käänne kulisseissa: Liiga-seura repimässä pelaajasopimuksen
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Tappara saa jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu