Viimeistään Leijonien ikimuistoisen maailmanmestaruuden jälkeen keväällä 1995 jääkiekko nousi Suomessa suosituimmaksi urheilulajiksi.

Omanlaisensa huuma – tosin hieman pienemmässä mittakaavassa – saatiin aikaan myös keväällä 1996 ja vieläpä samassa paikassa, Helsingin Kauppatorilla.

Tuolloin juhlittiin Jokereiden Liiga-mestaruutta ja torille kerääntyi arviolta 20 000 kannattajaa.

– Jonkinnäköiset varjopeijaiset saatiin järjestettyä, vertaa Jokereiden Juha Lind tapahtumaa vuotta aikaisemmin olleisiin Leijonien MM-kultajuhliin Liigan nettisivulla.

Kyseisenä keväänä Liigan finaaleissa olivat tuttuun tyyliin vastakkain 90-luvun arkkiviholliset Jokerit ja TPS ja helsinkiläiset nappasivat mestaruuden voitoin 3-1. TPS voitti tuolloin avauspelin 1-0, mutta sen jälkeen Jokerit oli suorastaan murskaava: se vei kolme seuraavaa mittelöä peräti yhteismaalein 15-3.

Jokerit ja TPS kohtasivat finaalisarjassa 90-luvulla vuosina 1994, 1995, 1996, 1997 ja 2000. Näistä Jokerit oli parempi kolmessa, TPS kahdessa.

Suomessa Liigaa pelatessaan aina Jokereita edustanut Lind löytää helsinkiläisten menestykseen selkeät syyt.

– Jokereiden runko pysyi niinä vuosina hyvin kasassa. Siihen oli aika hyvä rakentaa. Jokerit oli materiaaliltaan leveä. Olimme myös hyvin harjoitettu joukkue. Valmennus oli aikaansa edellä, Lind painottaa.