Kaapo Kakon joukkuetoveri avautuu rajuista ongelmistaan – ”Se olisi voinut johtaa pahempiin seurauksiin”
Kaapo Kakon seuratoveri Lias Anderssonin päättyneestä sesongista tuli lopulta erittäin sekava.
21-vuotias ruotsalaishyökkääjä riitautui joulukuussa New York Rangersin kanssa ja palasi seuran hyllytyksen jälkeen tammikuussa takaisin kotimaahansa pelaten loppukauden lainalla SHL:n HV71:n väreissä.
Nyt Andersson paljastaa, ettei voinut henkisesti hyvin ja kertoo tarkempia yksityiskohtia siitä, miten ongelmat alkoivat kasaantua.
– Istuin kaikki yöt pelaamassa videopelejä ja odotin vain, että ruotsalaiset heräisivät mennäkseen töihin, jolloin voisin soittaa ja puhua vähän paskaa. Ne olivat huonoja tapoja, Andersson toteaa Aftonbladetin mukaan Göteborgs-Postenin haastattelussa.
Andersson kertoo kärsineensä myös huonosta itsetunnosta.
Pahat elintavat johtivat lopulta uniongelmiin.
– Oli vaikeaa saada nukuttua ja aloin ottaa silloin tällöin unilääkkeitä. Valvoin myöhään, pelasin videopelejä. Se olisi voinut johtaa pahempiin seurauksiin, jos olisin antanut sen jatkua, Andersson muistelee.
Huippulupauksen tulevaisuus on täysin hämärän peitossa. Ura voi jatkua HV71:ssä, tai sitten Pohjois-Amerikassa, Anderssonin tulokassopimus Rangersin kanssa kattaa vielä tulevan sesongin.
– Minulla ei ole aavistustakaan mitä tapahtuu, ei mitään hiton aavistustakaan. Minä vain harjoittelen ja katsotaan sitten mitä tapahtuu. Olen kaikelle avoin. Haluaisin vain pitää hauskaa, haluaisin pelata jääkiekkoa, Andersson toteaa.
Rangersin kesän 2017 NHL-draftin ykköskierroksella varaama Andersson on pelannut taalaliigassa toistaiseksi 66 ottelua odotuksiin nähden todella vaatimattomin tehoin 3+6=9.
LUE MYÖS:
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin