Näinkö Liigan pudotuspeleissä olisi käynyt? Kärpät olisi jäänyt taas ilman kultaa erään matemaattisen teorian mukaan
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
Koska urheilumaailmassa ei ole tällä hetkellä mitään tekemistä koronaviruksen pilattua kaiken mahdollisen kansakunnan terveydestä lähtien, on nyt hyvä aika leikitellä vaikkapa liigakauden mahdollisella päättymistavalla.
Alle on tehty kuvitteellinen kaavio niiden runkosarjasijojen mukaan, mille joukkueet päätyivät sesongin keskeytyessä. Joukkueiden voitot ovat laskettu näiden edellisten, eli päättyneen tai sitä edeltäneen kauden liigakohtaamisten perusteella.
Jos joukkueet siis olisivat sijoittuneet runkosarjassa siten, mitä sarjataulukko ennen viimeistä kierrosta näytti ja kohtaamiset pudotuspeleissä olisivat menneet aiempien pelien tapaan, olisi kevään 2020 Suomen mestari Tappara.
Runkosarjan taulukko ennen viimeistä kierrosta:
1. Kärpät
2. Tappara
3. Lukko
4. Ilves
5. KooKoo
6. HIFK
—
7. HPK
8. JYP
9. Ässät
10. KalPa
—
11. TPS
12. SaiPa
13. Jukurit
14. Pelicans
15. Sport
Syntynyt pudotuspelikaavio, 1. kierros: (2 voittoa)
HPK-KalPa 1-2
JYP-Ässät 0-2
Puolivälierät: (4 voittoa)
Kärpät-KalPa 4-2
Tappara-Ässät 4-1
Lukko-HIFK 4-2
Ilves-KooKoo 4-1
Välierät: (4 voittoa)
Kärpät-Ilves 4-1
Tappara-Lukko 4-0
Pronssiottelu: (1 voitto)
Lukko-Ilves Tulos: 2-0
Finaali: (4 voittoa)
Kärpät-Tappara 0-4
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt jysähti – Joel Armian NHL-seura teki radikaalin ratkaisun!
- Jukurien pistetykki: uusi osoite Liigasta!
- Hurja paljastus: NHL:ssä jysähtää pian supertähtikauppa – yllätysseura mukana
- Sportin tyhjennys jatkuu – Liiga-seura nappasi mestaripuolustajan!
- Jevgeni Malkinin yllätyskommentti laukaisi huhumyllyn – sitten Kyle Dubas teki äkkiliikkeen
- Jesse Puljujärvellä hurja viikonloppu! Taistelee pistepörssin voitosta Sveitsissä
- Patrik Laine haukuttiin täysin lyttyyn: ”Hän on todellinen ankkuri”
- Jukurit-pakille pitkä pelikielto: ”Poikkeuksellinen poikittaisen mailan isku”
- Hurja taistelupari heti kättelyssä! Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit
- NHL-supertähti puhui suunsa puhtaaksi kuumina käyvistä siirtohuhuista
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”