KHL-taustainen pelaaja pisti Mestiksessä pystyyn oman sirkuksen – ”Oma kausi ollut vähän kuin Thaimaassa olisi ollut”

Mestis-joukkue KOOVEEn maalilla torjuva KHL-taustainen Ville Kolppanen (viime syksyn arkistokuvassa) pisti keskiviikon Ketterä-pelissä pystyyn melkoisen sirkuksen. Pelaajan iltapuhde piti sisällään muun muassa 35 torjuntaa, joista osa oli luokkaa Eurosport-koppi sekä tehot 0+1 ja kärkikarvaajan puikot.
Pelihuumori näytti olleen katossa.
– No joo, tietysti aina on kiva pelata. Pääasia, että voitettiin. Tossa on ollu aikamoista kädenvääntöä KOOVEEn puolella. Hyvä, että saatiin katki. Ihan itestä kii tää touhu, niiku kaikki muukin, vahti kuittasi Mestiksen Facebook-tilin videohaastattelussa.
KHL:ää Neftekhimik Nizhnekamskissa kausina 2014-17 pelannut torjuja antoi ottelun tauottua Mestiksen haastattelussa varsin huvittavia kommentteja illastaan. KOOVEE voitti Ketterän 5-3.
– Oma kausi ollut vähän kuin Thaimaassa olisi ollut. Oon kyllä tyytyväinen omaan tekemiseen. Lähdettiin pelaa sillai, että ihan sama miten käy, pitää vaan antaa kaikkensa.
Mestiksen runkosarjaa on joukkueesta riippuen jäljellä muutamia otteluita. KOOVEE vääntää edelleen puolivälierien kotietupaikasta.
– Torstaina vedetään mateennahkahousut jalkaan ja lähdetään lenkille, KHL:n lisäksi SHL:ssä ja WHL:ssä pelannut Ilveksen sopimuspelaaja lopetti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liigasta tutun maajoukkuevahdin pitkä sopimus raukesi – nyt löytyi uusi seura
- Suomalaishyökkääjälle ylistystä – teki vaikutuksen uudessa seurassaan: ”Superurheilija”
- NHL:n ykkösvaraukseksi povattu megalupaus teki valintansa – tässä ensi kauden seura
- Ura ohi – yli 600 NHL-ottelun konkari iskee luistimet naulaan
- Kultaleijona rustasi uuden sopimuksen – pelit jatkuvat ulkomailla
- NHL:ssä pyöräytettiin yli 21 miljoonan dollarin sopimus – välimieskäsittely vältettiin
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt NHL:n ykköskierroksen varaus löysi uuden seuran
- Sopimus julki – tässä Kristian Vesalaisen ensi kauden seura!
- NHL-kolossille tuhti palkkapäivä – yli 8 miljoonan dollarin diili!
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Kaapo Kakon tilanteesta uutta tietoa
- Topi Rönni löysi töitä
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!