Uskomaton kiekkoperhe! Haaviin tarttui läjä MM-mitaleita Leijonien nuorisojoukkueista – nyt yksi aikakausi päättyy: ”Aivan käsittämättömän kova saldo”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Kun Anttoni Honka joukkuekavereineen päätti jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisarupeaman loppiaisaattona, päättyi samalla yksi mielenkiintoinen aikakausi suomalaisessa kiekossa. Hongan veljeksiä ei enää nähdä nuorten maajoukkueissa.
Perheen saldo näissä on vailla vertaansa. Veljeksistä Anttoni voitti alle 20-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden, viisi vuotta vanhemmalla Julius-veljellä palkintokaapista puolestaan löytyy alle 20-vuotiaiden mestaruus ja alle 18-vuotiaiden pronssi.
Veljessarjaan kuuluvat myös vähemmän tunnetut Aleksi ja Valtteri Honka.
– Siihen päättyi #Honkahockeyfamily-poikien juniorimaajoukkuepelit. Kuudet kisat (U18 ja U20). Kolme kultaa, yksi pronssi ja kaksi neljättä sijaa. Ylpeä olo. Anttonin sanoin: ”Jotain on tehty oikein”. Pienet siivut sille. Cheers, isä Matti Honka kirjoitti Twitter-tililleen täysin ansaitusti ylpeänä.
Päivitys keräsi lukuisia onnitteluita.
– Jotain on todellakin tehty oikein. Ylpeä saat olla pojistasi, entinen maalivahti ja nykyinen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kehui.
– Toivottavasti nähdään aikuisten kisoissakin. Hyvin tehty. Onnea, eräs kirjoitti.
– Aivan käsittämättömän kova saldo, yksi toinen twiittasi.
Nelikosta kahden kullan Anttoni, 19, sekä kullan ja pronssin Julius, 24 pelaavat JYPissä Liigaa puolustajina. Myös Aleksi, 26, on pakki ja hän edustaa Suomi-sarjan Kiekko-Espoota. Hyökkääjä Valtteri, 28, puolestaan ei ole pelannut pariin vuoteen missään. Kausi 2015-16 meni jyväskyläläisessä Suomi-sarjajoukkue D-Kiekossa.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa