”Tuomarit voi heittää vaikka hevon hel*ettiin” – Muistatko, kun luotsi sekosi täysin rajun tappion jälkeen? Kärsinyt tekojensa takia jopa naismarkkinoilla
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalaisluotsi Petter Lasu Nilsson sekosi aikoinaan maan pääsarja SHL:ssä totaalisesti. Hän valmensi kaudella 2016-17 Luulajaa, mutta kamalan välikohtauksen jälkeen miestä ei ole enää mainitussa sarjassa nähty.
– Lopetan nämä valmentajan hommat tähän paikkaan. Sen lupaan, luotsi pauhasi tuolloin ja näemmä piti sanansa ainakin SHL:n suhteen.
Sittemmin hän on nimittäin toiminut Bodensissa apuvalmentajan ja GM:n työssä.
Kun Nilssonin luotsaama joukkue lähti keväällä 2017 ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon hävittyään Malmölle, menetti luotsi malttinsa täysin. Hän suuttui, kun Luulajalta hylättiin ottelussa aiemmin yksi osuma. Tuomarit näkivät videoilta Luulajan Bill Sweattin olleen maalivahdin alueella tämän siten siis häirinneen Malmö-kassari Oscar Alsenfeltiä.
– Olen todella pettynyt – maali hylätään tällaisessa pelissä. Tuomarointi oli ala-arvoista, luotsi pauhasi sen minkä kerkesi, ja jatkoi:
[nosto tasoitus=”vasen”]- Tuomarit voi heittää vaikka hevon hel*ettiin.[/nosto]
– Tuomarit voi heittää vaikka hevon hel*ettiin. Kiekko-osaaja perusteli raivoamistaan intohimolla lajia kohtaan. – Tiedän ihmisten ajattelevan, etten olisi saanut käyttäytyä tuolla tavalla. Mutta kysyn vaan, että onko kenelläkään tietoa siitä, miten intohimoisesti suhtaudun kiekkoon? Eivät ne kaiketi olleet kaikkein järkevämpiä sanoja, mutta oli se ehkä jossain määrin oikeutettua.Tapaus tunkeutunut arkeen
Sittemmin myrsky on ollut vesilasissa tyyntymään päin, tai ainakaan Nilsson ei enää raivoa tapauksesta. Luotsi tosin kertoi maansa medioissa, että raivoamisen jälkeen toimittajat ovat etsineet häntä, ja lisäksi perheellä oli aikoinaan haluja muuttaa muualle. Luotsi itse on pärjännyt, mutta perhe on ollut ajoittain todella kovilla. – Olihan se työlästä. Minulla on kaksi puhelinta ja pojalla yksi. Hän joutui vastailemaan luuriin, eikä hänellä ollut minkään valtakunnan käsitystä siitä, mistä on kyse, luotsi manasi.[nosto tasoitus=”oikea”]- Treffailin yhtä naista, kunnes hänen toverinsa kertoivat, että olen kuulemma vihainen valmentaja. Kaikki ajattelevat, että olen paha työssäni.[/nosto]
Lisäksi Nilsson on kärsinyt jopa naismarkkinoilla maineensa takia.
– Treffailin yhtä naista, kunnes hänen toverinsa kertoivat, että olen kuulemma vihainen valmentaja. Kaikki ajattelevat, että olen paha työssäni.
Nilsson myönsi sen, että raivokohtauksen sanat eivät olleet parhaita mahdollisia.
– No se on vaikuttanut huonolla tavalla, joten pyydän anteeksi.
Lähde: Aftonbladet
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Suomalaistähdelle iso kunnianosoitus Ruotsissa – valittiin joukkueensa kapteeniksi
- Eeli Tolvaselle miljoonadiili NHL:ssä – tässä uusi seura!
- Liiga-kausi 2026-27: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, tv
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Jokerien Liiga-paluu päättyi katkerasti – nyt puhuu kapteeni
- Näkökulma: Jokereiden suurimmat heikkoudet näkyivät heti avauspelissä
- Näillä ketjuilla Jokerit palaa Liigaan – heti ongelmia!
- Liiga alkaa tänään – neljä merkittävää sääntömuutosta!
- Ruotsista suora viesti Rikard Grönborgille – tämä asia tuotava mukana Suomesta
- Evander Kane rikkoi hiljaisuuden – hyytävä uhkaus
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?
- Liigan kausiennakko – sijat 9-12: Loppuuko Raimo Helmisen voittokulku?