Varaa oli pistää lekkeriksikin! Ruotsin nuoret kuittasivat viime talven MM-kisojen katastrofin, saivat rajua kritiikkiä – ”Minut olisi todennäköisesti kirottu”
Moni suomalainen mahtaa muistaa vuosi sitten pelattujen alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierävaiheen huvittavana. Nuoret Leijonat pudotti Kanadan välieristä 2-1-jatkoaikavoitolla, ja samalla Ruotsi lähti laulukuoroon hävittyään Sveitsille katastrofaalisesti 0-2.
Lauantaina Ruotsi sai maksaa kalavelat kaatamalla Sveitsin Tsekin MM-kisojen alkulohkovaiheessa selvin numeroin 5-2. Kahden erän jälkeen taulussa olivat numerot 5-1.
– Tämä oli aikamoinen leikkikenttä Ruotsille, SVT:n asiantuntija Maria Rooth muotoili Expressenin mukaan.
Nolo kolmas erä
”Leikki” voi sanana tarkoittaa montaakin eri asiaa, ja näin kävi ainakin lauantaina. Ruotsi teki Sveitsin kustannuksella kahdessa ensimmäisessä erässä mitä tahtoi. Tämän todistavat toisen tauon tilanne sekä Ruotsin voittamat laukaukset (24-14).
Päätöserässä ”leikki” saikin sitten sen toisen merkityksen. Ruotsi pisti lekkeriksi, Sveitsi vei kudit 13-3 ja erän 1-0. Se ei toki vaikuttanut pisteiden jakoon, mutta nähty ei länsinaapurissa miellyttänyt.
[nosto tasoitus=”vasen”]- Minut olisi todennäköisesti kirottu valmentajana.[/nosto]
– Minut olisi todennäköisesti kirottu valmentajana, SVT:n Jonas Andersson sanoi.
– Olen samaa mieltä siitä, vasta 17-vuotias Frölunda-pelaaja Lucas Raymond kuittasi.
Kun Ruotsi tiputti vauhtia, lässähti kolmas kaksikymppinen täysin. Joukkue sai maansa valtamedialta kovaa kritiikkiä selvästä voitosta huolimatta.
– Se oli Ruotsin tähän mennessä huonoin erä. Löysäily oli tarpeetonta, Ruotsi lopetti pelaamisen. On eri asia päästää kaksi maalia ja lopettaa pelaaminen, Andersson latasi.
[nosto tasoitus=”oikea”]- Mitä he oikein tekivät täällä jäällä?[/nosto]
– Mitä he oikein tekivät täällä jäällä? SVT:n Chris Härenstam kummasteli viitaten viimeiseen kaksikymppiseen.
Raymondin joukkuekaveri Samuel Fagemo ei ostanut kritiikkiä.
– Tuo ei ole asia, mihin keskitymme. Pelasimme silti hyvän ottelun ja teimme viisi maalia.
Nuorten MM-kiekko sunnuntaina: Kazakstan-Suomi klo 16, USA-Venäjä klo 20
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Sveitsiltä poikkeava viesti Venäjä-kohuun – ei lähtenyt Suomen linjalle: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Kasperi Kapanen tappeli NHL:ssä – Connor McDavid takoi taas hurjat tehot
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- HIFK palkkasi uuden valmentajan: ”Tuo taktista osaamista”