Nuorten Leijonien MM-leiriryhmään nimetty suurlupaus loukkaantui Liigassa järkyttävän näköisesti – joukkue luovutti, luotsi hiilenä: “Ei muuta kuin pleikkari käteen ja kotiin”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
MIKKELI. Jukurien ja Ilveksen tiistaisesta, normaaliksi kuvitellusta liigakohtaamisesta tulikin yhtäkkiä järkyttävä draama kaikkine erikoisuuksineen. Kotijoukkueen Tappara-laina Patrik Puistola loukkaantui avauserässä Ilveksen Panu Miehon töötistä verisesti, jonka vuoksi erätauko alkoi jo ajassa 11.30.
Voit katsoa tapauksesta rajun videon esimerkiksi täältä.
Jukureista ei kommentoitu verisenä kaukalosta paareilla kannetun Puistolan tilannetta. Joukkue kuulemma tiedottaa tapauksesta myöhemmin. Jukurien luotsi Pekka Kangasalusta sen sijaan antoi palaa – hän oli kamppailun tauottua kuin myrkyn niellyt. Luotsi ei selitellyt rumaa 2-5-tappiota järkyttävän näköisellä loukkaantumisella.
– Olimme huonoja ennen Patun loukkaantumista. Tästä ei jäänyt mitään käteen. Mielelläni jatkaisin kopissa palaveria, joka jäi pahasti kesken. Joukkue ei ole luovuttanut minun aikana ikinä, mutta tänään luovutti viimeisessä erässä. Se on anteeksiantamatonta, luotsi sadatteli.
– Voitto oli tärkein, Ilves-luotsi Jouko Myrrä puolestaan tiivisti.
Savolaislauma pääsi Miehon ulosajon myötä kahden miehen ylivoimalle. Sen aikana osui sekä kotijoukkue että yllättäen myös vieraat alivoimalla. Ilves oli erikoistilanteissa tehokas ladottuaan voittoon vaaditun ensimmäisen ja toisen häkin siis ali- ja ylivoimalla.
– Kaksi ensimmäistä erää oli kauden heikointa peliä. Sitten pelasimmekin kauden heikoimman kuusikymppisen, ensi kaudeksi päävalmentajan paikalta väistyvä Kangasalusta manasi.
Käsittämätön draama ei suinkaan loppunut Miehon tööttiin tai jäähyn aikaisiin maaleihin, sillä päätöserässä nähtiin käsittämätön episodi. Ilveksen Kalle Maalahden näytettiin joutuvan jäähylle ja hän olikin painellut boksiin. Pelaaja kuitenkin vedettiin sieltä pois, ja istunnolle joutui isäntien Joonas Kalliola. Seuranneen ylivoima aikana Ilves rokotti voittomaalin Matias Maccellin osuttua. Suurlupaus oli illan ykkösnimi tehoin 2+1.
– Vaiherikas peli, joka herätti varmasti tunteita. Toisella tauolla päätimme, että lopetamme pelailun, alamme ampumaan kiekkoa maalille ja menemme sinne, Ilves-käskijä sanoi.
Ilveksen huimaan liitoon sysisurkean syksyn jälkeen saanut Myrrä lähetti terveisiä Jukurien leiriin.
– Ne ovat aina ikäviä tapahtumia. Toivottavasti ei käynyt pelaajalle pahasti.
– Mutta peli jatkuu, ja seuraava vaihto tulee.
Kangasalusta antoi omien niskaan rapaa urakalla.
– 80 vuotta sitten tietyt herrat ovat tehneet isoja asioita sen eteen, että saamme olla täällä. Me ei oltu valmiita tekemään sitä, mitä joskus historian havinassa on tehty. En tiedä, tietävätkö nykynuoret sitä, mikä arvo sillä on. Ei muuta kuin pleikkari käteen ja kotiin.
Päävalmentaja viittasi sanoillaan ottelun maanpuolustusteemaan. Ennen kamppailua kaukalossa nähtiin juhlallisia seremonioita, jossa Etelä-Savon aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Joni Volanen lähetti seppelpartion sankarihaudoille. Mukana juhlallisuuksissa olivat myös Mikkelin musiikkiopiston kuoro ja Mikkelin varuskuntasoittokunnan perinneyhdistyksen soittokunta. Jukurit puolestaan pelasi armeijan väreissä.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?