NHL-konkari nöyryytti urakalla – Patrik Laineen ketjulla karmea iltapuhde: ”Olimme aika hyvä jääkiekkojoukkue noin 35 minuutin ajan”
Chicago Blackhawks kuritti Winnipeg Jetsiä perjantaiyönä urakalla latomalla tauluun väkevän kolmannen erän ansiosta lukemat 4-1. Vielä toisella tauolla tilanne oli 1-0, mutta viimeisen kaksikymppisen aikana Chicago meni menojaan.
Päättyvän vuosikymmenen menestyjäjoukkueen ykkösnimi oli huimat tehot 1+3=4 kiskonut NHL:n konkari ja supertähti Patrick Kane. Hän iski kolme pinnaa päätöserässä noin 16 minuutin sisällä.
Jetsin kärkipelaajat eivät puolestaan onnistuneet yhtä hyvin – tai oikeastaan yhtään. Esimerkiksi joukkueen ykkösketjun pelaajat, eli Kyle Connor, Mark Scheifele ja Patrik Laine jäivät pelissä jokainen peräti kolme napsua pakkaselle. Suomalaistähti pelasi vajaat 21 minuuttia tehoitta.
– Mielestäni emme olleet niin fyysisiä pelin alussa kuin meidän olisi pitänyt olla. Olimme aika hyvä jääkiekkojoukkue noin 35 minuutin ajan, Jetsin päävalmentaja Paul Maurice tiivisti Winnipeg Sunin mukaan.
Laineen saldo kauden 33 ottelussa on nyt 11+21=32 (+5) ja sillä hän on koko sarjan pistepörssissä sijan 30 paikkeilla. Jetsin sisäisessä pörssissä irtoaa kakkossija ja suomalaisten pörssissä nelospaikka.
Winnipeg keikkuu läntisessä konferenssissa terävimmän kärjen takana. Kahden pelin tappioputkessa oleva joukkue on saalistanut kauden 35 pelistä 42 pinnaa.
LUE MYÖS:
NHL:n suomalaispelaaja hiljentää epäilijöitään, oli taas yksi voiton takuumiehistä – luotsi ylistää: ”Näyttää todella itsevarmalta”
LUE MYÖS:
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”