Näin kääntyy veitsi haavassa! Liigan kriisijoukkue menetti tähtensä, liekehtii nyt uuden työnantajan leivissä huimalla tavalla – MM-mitalistit ylistävät: ”Hän huutaa meille”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa kriisijoukkueeksi vajonneen Pelicansin äskettäin jättänyt maalivahti Tomi Karhunen oli lahtelaisille paha menetys. Pussinokat ovat pudonneet sarjassa jo 13:nneksi seitsemän pinnan päähän jatkopaikoista, ja lisäksi oma reppu on soinut kolmanneksi eniten kaikista – 89 kertaa.
Nyt Karhusen panos tavallaan kääntää pelikaanien haavoissa veistä oikein urakalla. Oululaislähtöinen vahti on nimittäin torjunut Sveitsin pääsarja NLA:ssa Bernin sotisovassa neljässä ottelussa kiekkoja häkellyttävin prosentein 92,8. Päästettyjen maalien keskiarvo on sekin kivenkova 1,96. Kaiken lisäksi pelaaja on yltänyt tehopisteille saldolla 0+1=1.
– Hän on erittäin äänekäs, ja hän huutaa meille, jos emme putsaa kiekkoja hänen maalinsa edessä, MM-kisojen sveitsiläinen hopeapakki Ramon Untensander hehkutti sanomalehti Blickille.
Suomalaisvahvistuksen torjumista otteluista Bern on voittanut upeasti kolme neljästä. Nyt joukkue marssii kolmen ottelun voittoputkessa, ja se on noussut jo tasapisteisiin viimeisellä jatkajan paikalla olevan Fribourgin kanssa. Karhusen torjuessa Bern ei tietysti ole jäänyt kertaakaan tyhjin käsin.
– Peleissä hän on erittäin aktiivinen. Hän tarjoaa meille tärkeätä tietoa, toinen Sveitsin maajoukkuepelaaja Thomas Rüfenacht kuvaili.
Samalla hänen ex-joukkue Pelicans menee Liigassa toiseen suuntaan, kohti syvimpiä vesiä pudotuspelipaikkojen karatessa kauemmas ja kauemmas.
LUE LIIGAN TUOREIMMISTA JUTUISTA MYÖS:
Sehän meni nappiin! Liigassa ei maajoukkuetaukoa, kärkipään lauma menettää koko tehoketjunsa – Mestis-tykit tilalle: ”Äärimmäisen iso apu”
Tiesitkö? Liigassa loistava tähti oli lopettaa pelaajauransa – yksi asia muutti kaiken: ”Tajusin, että jääkiekko on tulevaisuuttani”
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”