Colorado – Minnesota: NHL palaa joulutauolta
NHL
Colorado – Minnesota
Lauantai 28.12. klo 03:00
NHL:ssä on pari vietetty muutama päivä joulutaukoa, mutta lauantain vastaisena yönä käydään taas runkosarjan kimppuun täydellä teholla. Otan noston kierrokselta Coloradon ja Minnesotan välisestä kamppailusta. Molemmat jäivät joulutauolle voitto plakkarissa, vaan mikä on joukkueiden vire isossa kuvassa?
Colorado haki komean 3-7 voiton Vegas Knightsilta. Avalanchen pelaajat saivat tehopisteitä laajalla rintamalla – Mikko Rantanen teki vapauttavan 3-6 maalin ylivoimalla. Koko kauden mittakaavassa Avalanche on pärjännyt hienosti. Joukkue on Läntisen konferenssin kakkospaikalla ja sen maalitehot ovat parhaat koko liigassa. Joukkueen pisterohmu on ollut koko liigan pörssikolmonen Nathan McKinnon, jolla on tässä vaiheessa peräti 55 tehopistettä. Maalivahdeista etenkin Pavel Francouz on ollut iskussa.
Minnesota on kärsinyt Jason Zuckerin poissaolosta. Myös Mikko Koivu on edelleen loukkaantuneena. Joukkueen onnahdellut puolustus onnistui viimein edellisessä pelissä Calgarya vastaan ja tuloksena oli 3-0 voitto. Coloradon pistekunkku Eric Staal ratkaisi ottelun lopullisesti iskemällä limpun tyhjään maaliin. Sarjataulukossa Wildillä riittää kirimistä, eivätkä vierasottelut ole sujuneet mitenkään kehuttavasti.
Lyö vetoa ottelusta:
Colorado on mallattu vetomarkkinoilla ottelun selkeäksi suosikiksi ja niin pitää mielestäni ollakin. Olen tässä matsissa Coloradon kyydissä ja varsinaisen ottelun voitto kelpaa peleihin ihan mukavasti. Vetosuositus on Colorado voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,80. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin