Mikä järkäle! TPS vahvistuu 100-kiloisella pelurilla
Kuva: Juha Tamminen
TPS tiedotti perjantaina vahvistaneensa takalinjojaan puolustaja Christoffer Perssonilla.
34-vuotias ruotsalainen saapuu lainasopimuksella, joka kestää alustavasti joulukuun puoliväliin asti.
192-senttinen ja 100-kiloinen puolustajajärkäle on pelannut koko uransa Ruotsissa. Viimeiset neljä kautta mies on edustanut HV71:stä.
Persson on voittanut urallaan kahdesti SHL:n mestaruuden.
TPS:n tiedote:
Turun Palloseura on vahvistanut takalinjojaan 34-vuotiaalla ruotsalaispuolustaja Christoffer Perssonilla. Persson liittyy TPS:n joukkueeseen maaottelutauon jälkeen ruotsalaisen HV71:n riveistä, jossa hän on pelannut edellisen neljän kauden ajan. Vasemmalta ampuvan Perssonin lainasopimus on alustavasti voimassa joulukuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudestaan. 192-senttinen ja 100-kiloinen Persson on voittanut urallaan kaksi Ruotsin mestaruutta sekä kertaalleen Champions Hockey Leaguen. TPS:n urheilutoimen työryhmään kuuluva Tomi Kallio on tyytyväinen Perssonin saapumiseen turkulaisjoukkueeseen. – Halusimme vahvistusta niin alivoima- ja puolustuspelaamiseen kuten myös maalineduspelaamiseen. Nämä asiat ovat Perssonin vahvuuksia ja noilla ominaisuuksilla hän on tehnyt uransa Ruotsissa, taustoittaa Kallio. – Persson on pelannut menestyksekkäästi viime vuodet voittavissa joukkueissa (Frölunda, HV71) ja uskon sen kokemuksen olevan arvokasta TPS:n joukkueelle tässä tilanteessa, jatkaa Kallio. Kallion mukaan TPS:n joukkueen suorituskykyä ja pelaajaliikennettä seurataan jatkossakin aktiivisesti. – Meidän tavoite on pelata keväällä pudotuspelejä. Sen johdosta käymme koko ajan läpi myös omaa kokoonpanoamme ja seuraamme mahdollista pelaajaliikennettä, Kallio linjaa.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!