Suomalaistähti ei ole jatkamassa treenikauden joukkueessaan – MM-mitalistilla olisi näyttöjen perusteella käyttöä missä vain
Jääkiekon Mestiksen kausi alkaa perjantaina ilman yhtä suurta timanttia. Asikkalalaislähtöinen Suomen mestari ja MM-pronssimitalisti, jutun arkistokuvassa oleva Karri Rämö, 33, oli treenikaudella mukana Heinolan Peliittojen matkassa, mutta nyt tilanne on toinen.
Rämö tylytti joukkueen maalilla Pelicansia treenikauden yhdessä pelissä urakalla. Liigassa loistavat lahtelaiset hävisivät loppukesästä Peliitoille peräti 1-5.
Peliittojen osaomistaja ei ole nyt edes Päijät-Hämeessä, vaan muualla maailmalla. NHL:ssäkin torjunutta vahtia ei siis ainakaan näiden tietojen mukaan nähdä heinolalaisten maalin suulla.
HPK:n kevään 2006 Suomen mestari kertoi Pelicans-ottelun jälkeen, ettei hänellä ole kiire mihinkään.
− Saapa nähdä, pelaanko vielä Peliitoissa lähiaikoina. Katsotaan, Rämö muotoili elokuun lopulla.
Maalivahti kuului viime kaudella KHL-joukkue Avangard Omskin rinkiin, mutta pelejä vyölle ei kertynyt yhden ainuttakaan.
Edelliset sarjapelit asikkalalainen on pelannut toissa kaudella. Rämö torjui Jokereiden paidassa 18 runkosarjan ottelua kiekkojen pysähtyessä peräti 93,0 prosentin varmuudella, kuuden pudotuspeliottelun vastaava tilasto näytti vieläkin huikeampaa lukemaa 95,4.
- Leijonien kokoonpano julki – tässä ketjussa Daniel Mäkiaho debytoi!
- Podcast: Antti Pennanen kertoi palkkansa – tällaisia summia Leijonissa maksetaan
- Liigan hännillä tapahtuu – jenkkipistemies vahvistaa hyökkäystä!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- JYP rysäytti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun tähtilaiturista! Toinen Liiga-seura vei voiton
- Urheilucast: Minnesotan NHL-lupaus siirtyy Suomeen – tässä on seura
- Petteri Lindbohm jätti TPS:n – paljastaa nyt seurasiirtonsa syyn: ”Saattaa olla Euroopan paras”
- Urheilucast: Florida teki jättitarjouksen NHL-megatähdestä – sitten Anton Lundell sai tylyn viestin
- Tappara reagoi maalivahtitilanteeseensa – suomalaisnimi palaa Liigaan!
- Lukko iski jälleen – NHL-lupaus toisesta Liiga-seurasta!
- Markus Nurmelta maukas vihjaus paluusta TPS:ään
- Pekka Jormakan kohtalo ratkesi!
- Expressen: SHL:n suomalaispakki teki päätöksen tulevaisuudestaan – useat seurat jäivät nuolemaan näppejään!
- HIFK-konkari avasi suunsa – Olli Jokisen touhusta suorat sanat