NHL-kärkivaraus saapui harjoitusleirille surkeassa kunnossa – valmentaja rankaisi nöyryyttävällä tavalla
Vancouver Canucksin hyökkääjän Jake Virtasen kausi ei totisesti ole lähtenyt parhaalla tavalla liikkeelle.
Canucksin päävalmentaja Travis Greenin paljasti Sportsnetin haastattelussa, että Virtanen ei ollut ”täyttänyt tavoitteita” kesän aikana, joten hänet oli tästä syystä tiputettu perjantain jääharjoituksissa kolmanteen, eli viimeiseen harjoitusryhmään.
Kolmas ryhmä oli täynnä AHL-tason pelaajia, junioripelaajia sekä testisopimuksella tulleita pelaajia. Sanomattakin selvää, että viidennen NHL-kautensa aloittavan Virtasen ei tulisi kuulua tähän ryhmään.
– Olemme pitäneet monta keskustelua Jaken kanssa viime vuosina. On olemassa tiettyjä odotuksia, joihin hän halusi päästä, ja olemme molemmat samaa mieltä siitä, että niiden tiettyjen odotusten tulisi täyttyä. Jos hän ei pääse niihin tavoitteisiin, niin hän ei välttämättä ole ensimmäisessä tai toisessa ryhmässä harjoitusleirin ensimmäisenä päivänä. En aio ottaa tähän enempää kantaa, Green kertoi Sportsnetille.
Virtanen on Canucksin kesän 2014 ensimmäisen kierroksen kuudes varaus. Kanadalaissuomalainen pelasi viime kaudella NHL:ssä 70 ottelua tehopistein 15+10=25.
LUE MYÖS:
- Huhut kiihtyvät: onnistuuko Edmonton nappaamaan maalivahtivahvistuksen?
- Aatu Rätyllä huikea ilta NHL:ssä! Teki ruotsalaisvahdin naurunalaiseksi
- Vapaille markkinoille kova nimi: Tapparasta tuttu NHL-veteraani sai monoa Pohjois-Amerikassa
- ”Valmis pelaaja” – Canadiensin luotsi Martin St. Louis hehkuttaa Oliver Kapasta
- Toronto Maple Leafs on nyt ahdingossa
- Matti Sundelin on kuollut
- Mitä ihmettä? Ruokajournalisti Parker, 35, sai NHL-komennuksen
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin NHL:ssä – samaan pystynyt vain kolme suomalaistähteä
- Pelicans: valtava takaisku!
- Mikko Rantanen hurjana! Takoi kovat tehot ja nousi jäähypörssin kärkeen
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- SS: Jukurit-kapteeni Jesper Piitulainen siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- AL: Ilves ryöstöretkellä Liigassa – kaappasi Leijonat-sentterin!
- HIFK:lta vihjaileva päivitys: huippukiinnitys tulossa