Liigan kausiennakko: Tässä ovat Liigan ensi kauden TOP 5 puolustajat!
![HPK – Pelicans](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2019/03/t_nikkilapetteri2019.jpg)
Liigan runkosarjan alku lähenee kovaa vauhtia. SuomiKiekko-sivusto pohjustaa sesonkia laajasti joukkue-ennakoilla, erilaisilla toppi- ja floppilistoilla sekä haastatteluilla.
Tässä juttusarjassa käydään läpi sivustomme arvio sarjan kovimmista puolustajista.
5. Joonas Lyytinen, HIFK
24-vuotias Joona Lyytinen palasi Suomeen kesken AHL-kauden. Tulosta HIFK:n pakistossa syntyi välittömästi, ja Lyytinen merkkautti tehot 2+11 pelaamissaan 24 ottelussa. Pudotuspeleissä Lyytisen tehot tyrehtyivät, mutta hän oli joukkueelleen todellinen puolustuspään isäntä. Ensi kauden aikana Lyytinen nousee varmasti isommankin yleisön tietoisuuteen.
4. Tarmo Reunanen, Lukko
Tarmo Reunanen nousi viime kaudella yhdeksi Lukon avainhahmoista. Kesän aikana 21-vuotias puolustaja on ollut mukana New York Rangersin leirityksellä, josta Reunanen on saanut arvokasta oppia maailman huipuilta. Jo viime kaudella Reunanen paukutti 25 tehopistettä. Ensi vuodelta voi odottaa vielä parempia lukemia.
3. Mikko Kousa, HIFK
Mikko Kousa on ollut viime vuodet Liigan johtavia puolustajia. Lahdessa ollessaan hän ei saanut kummoista mediahuomiota, mutta HIFK-pestin myötä asiaan tulee varmasti muutos. Kousa tekee valtavasti töitä aina jäällä ollessaan, minkä sulava luistelu saa näyttämään helpolta. Eikä pidä unohtaa Kousan pistepotentiaalia. Viime kaudella hän kirjautti tehot 10+24=34.
![](https://www.suomikiekko.com/app/uploads/2019/03/t_Kousa-Mikko-2017-600x400.jpg)
2. Ludwig Byström, Kärpät
Kärpät vastasivat puolustajamarkkinoiden nimekkäimmästä hankinnasta. Ludwig Byström siirtyy seuraan AHL:stä Springfield Thunderbirdsistä. Viime kaudella hän viimeisteli tehot 4+26=30. Pisteitäkin tärkeämpää on Byströmin monipuolisuus. Sulavasti luisteleva ruotsalainen on esimerkki modernista puolustajasta, joka tuo lisäarvoa kaikille kolmelle alueelle.
1. Petteri Nikkilä, HPK
Petteri Nikkilä on ehdoton ykkössuosikki puolustajien pistepörssin voittajaksi. Viime kaudella hän oli HPK:n ylivoiman aivot siinä missä Teemu Turunenkin. Pudotuspeleissä Nikkilä nosti vielä uuden vaihtteen silmään ja takoi 18 ottelussa tehot 4+9=13. Ensi kaudella hänestä voi odottaa kasvavan EHT-tason pelaajaksi.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Patrik Laineesta loistouutinen – tämä on seuraava steppi
- Toimittaja: Tätä hintaa Columbus pyytää Patrik Laineesta
- Tapparan mestarihyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Iikka Kangasniemi tekee paluun Liigaan!
- HPK pelaajakaupoilla – haaviin Liigastakin tuttu pistelinko!
- Mielenkiintoinen haku: Lähes 90 tehopistettä mättänyt hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- TPS kiinnitti NHL:n portteja kolkutelleen kanadalaishyökkääjän – ”Hyökkäyssuuntaan erottuva pelaaja”
- IS: Eetu Selänne lopettaa uransa – ”Rupeaa tekemään bisnestä”
- NHL:ssä rysähti! Tähtihyökkääjälle 70 miljoonan dollarin sopimus
- TPS:lle jättimenetys! Superlupaus lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Janne Pesoselta ensimmäinen värväys – HIFK vahvistuu Ilveksestä tutulla hyökkääjällä
- Pelicansilta kova kiinnitys – ”Hänet voisi nähdä maajoukkueessa”
- Leijonat-hyökkääjän huippusiirto kaatui!
- Sport-puolustaja lähtee Liigasta – siirtyy rapakon taakse
- Nuorten Leijonien joukkue Yhdysvalloissa pelattavaan turnaukseen julki
- Pelicans kävi kilpailijan leirissä ryöstöretkellä – haaviin maajoukkuemies!
- GM antoi päivityksen Patrik Laineen tilanteesta – uusi vaihtoehto nostettiin pöydälle
- Jevgeni Kuznetsovin agentilta iso siirtopaljastus!
- Sebastian Ahon joukkuetoverin tilanteessa jymykäänne – GM:ltä paljastus
- Tapparan mestarihyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan!